Suomen kansa harmaantuu ja kansalaisten elinikä nousee. Samaan aikaan huoltosuhde eli työssäkäyvien määrä suhteessa koko väestöön pysyy paikallaan tai jopa laskee.
Väestörakenteen muutos merkitsee eläkemenojen jatkuvaa kasvua. Nykyinen eläkejärjestelmä ei kykene tulevaisuudessa suoriutumaan tehtävistään ellei eläkemaksuja koroteta.
Työeläkejärjestelmä Suomessa on työmarkkinajärjestöjen käsissä. Suomi on eläkeasioissa hyvin korporatiivinen maa, ehkä yksi viimeisistä Euroopassa. Työmarkkinajärjestöt käyttävät valtaa, joka viime kädessä kuuluu eduskunnalle.
Uutta eläkemallia valmistellaan ainakin muodollisesti kolmikannassa, järjestöjen ja valtiovallan yhteistyönä. Käytännössä kuitenkin valmistelutyö on ulkoistettu järjestöille. Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas ihmettelikin taannoin, miten kolmikannasta on voinut tulla kaksikanta. Valtiosta on tullut äänetön yhtiömies.
Sopua uusista säännöistä järjestöjen kesken ei ole toistaiseksi saavutettu. Korissa ovat eläkeikä ja eläkkeiden laskusäännöt. Erot eivät ole välttämättä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välisiä vaan myös SAK ja Akava kiistelevät keskenään.
Alinta eläkeikää ollaan nostamassa 63:sta 65:een vuoteen. Tästä asiasta SDP ja SAK tekivät viimeksi kynnyskysymyksen, joka vaikutti jopa hallitusohjelmaan. Eläkeiän nosto yksin ei kuitenkaan riitä. Samalla on sovittava, miten eläkkeet lasketaan.
Tuntuisi järkevältä, että viimeisten vuosien eläkekertymä olisi edelleen korkeampi kuin alkuvuosien. Jos tarkoitus on pidentää työuria, siihen pitää löytää myös porkkana. Kaikki ovat olleet yksimielisiä tavoitteista, nyt kaivataan myös päätöksiä.