• Metsä vahvistaa MTK:ta

    MTK:n ääntä kuunnellaan entistä tarkemmin.
    Pääkirjoitus
    22.5.201502:00
    MT toimitus

    Tuottajajärjestö MTK on elänyt viime vuodet historiallisen suurta muutosta. Se näyttää onnistuvan jopa yli rohkeimpien odotusten.

    Muutos liittyy erityisesti metsäedunvalvontaan, jossa metsänhoitoyhdistykset tulivat vuoden alussa suoraan MTK:n jäsenyhdistyksiksi. Samalla, lainmuutoksen seurauksena, metsänomistajien mhy-jäsenyys muuttui vapaaehtoiseksi.

    Järjestöorganisaatiossa alueelliset metsänomistajaliitot lakkautettiin – rakenne tiivistyi MTK:n metsälinjan ja metsänhoitoyhdistysten vahvaksi liitoksi. Metsänomistajat saivat 20 edustajaa järjestön korkeimpaan päättävään elimeen, MTK:n valtuuskuntaan.

    Suurin muutos liittyy MTK:n jäsenmäärään. Uudistusten seurauksena järjestön jäsenmäärä lähes kolminkertaistui – toukokuun lopussa MTK:lla oli yhteensä 410 000 jäsentä.

    Luku kertoo, että valtaosa metsänomistajista haluaa pysyä mhy:n jäseninä ja olla mukana rakentamassa suomalaista metsäpolitiikkaa. Se on tärkeä luottamuksenosoitus yhdistysten palveluille ja MTK:n edunvalvonnalle.

    Vaikka järjestöuudistus rakenteiden osalta on nyt viety läpi, tulokset konkretisoituvat vasta käytännön työn kautta. Kaikkien jäsenryhmien – viljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien – on koettava jäsenyytensä tasavertaiseksi ja MTK:n työ tarpeelliseksi.

    Laaja jäsenkunta vahvistaa MTK:n mandaattia maaseudun elinkeinojen edunvalvojana. Se takaa, että järjestön ääntä kuunnellaan entistä tarkemmin myös päättäjien pöydissä.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    metsanhoitoyhdistykset
    järjestöuudistus
    metsäpolitiikka
    maaseutuyrittäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea