Tuottajajärjestö MTK ärähti pääsiäisen alla tulonjaosta sesonkituotteen, kananmunien markkinoilla.
Kananmunan kuluttajahinnasta kauppa saa puolet ja pakkaamo kymmenesosan. Kun hinnasta 12 prosenttia on arvonlisäveroa, jää munantuottajan hintaosuudeksi vain vajaa kolmannes.
Munien kuluttajahinta ilman arvonlisäveroa oli tammikuussa keskimäärin 3,10 euroa kilolta. Munantuottajalle samasta kilosta tilitettiin yksi euro.
Tällä eurolla tilan on hankittava rehut ja kananuorikot, lämmitettävä ja valaistava tuotantotilat, palkattava työvoima sekä maksettava investoinnit kanalaan ja sen laitteistoihin.
Kaupalle riittää, että se osoittaa munien tarvitseman lattiatilan. Toki sekin neliömetri on rakennettava, lämmitettävä, valaistava ja siivottava.
Kananmuna on oivallinen tuote tarkastella ruokaketjun eri portaiden osuutta tulonjaossa – se on täysin valmis kuluttajalle myytäväksi jo tilalta lähtiessään.
Kaupan, pakkaamon ja munantuottajan osuudet määräytyvät markkinoiden ja markkinavallan perusteella. Jokainen ymmärtää, että markkinoissa on jotain mätää, eikä niiden tulonjaossa ole mitään tolkkua.
Yhä ihmeellisemmäksi ketjun tulonjako muuttuu, kun tarkastellaan luomumunia. Vaikka lisäarvon luomussa luo tuottaja, kauppa tarvitsee hinnasta kaksinkertaisen osuuden tavalliseen kananmunaan verrattuna.
Muutamat suomalaiset pakkaamot käyvät keskenään kovaa, osin epätervettä kisaa kaupan hyllytilasta. Se kuuluu tietysti markkinatalouteen, mutta laskun kisasta maksavat munantuottajat. Kuten ketjun tulonjako osoittaa, taloudellisen hyödyn korjaa kauppa.
Hintaero tilalta valmiina lähtevän ja kaupassa myytävän kananmunan välillä on valtava. Ei ihme, että tuottajat ovat alkaneet ohittaa muun ketjun ja myydä tuotettaan suoraan kuluttajille.
Munantuottajan näkökulmasta ketju on tehoton, jos sen tuotoista alkupäähän jää vain rippeitä. Tehotonta ketjua sietääkin ravistella.