• Lumi ja Pyry, arvokkaat valtiovieraat

    Pandat eivät ole puolue- tai sisäpolitiikkaa, vaan mitä suurimmassa määrin ulkopolitiikkaa. Sitä se on erityisesti Kiinalle. Kysymys on myös pandojensuojeluohjelmasta ja siitä, että Suomi pitää kiinni sopimuksistaan.
    Pandojen tulevaisuus Ähtärissä on vaakalaudalla. Pandojen vuokra-aikaa olisi jäljellä vielä kymmenen vuotta.
    Pandojen tulevaisuus Ähtärissä on vaakalaudalla. Pandojen vuokra-aikaa olisi jäljellä vielä kymmenen vuotta.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Pääkirjoitus|Luonto
    30.1.202308:55
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Viime viikolla nousi meteli maa- ja metsätalousministeriön virkamiesesityksestä viiden miljoonan euron tuesta Ähtärin eläinpuiston pandoille. Kohun seurauksena maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) veti esityksen pois. Julkisuudessa pandojen tukeminen leimattiin pohjalaisten ministereiden, Kurvisen ja puolustusministeri Mikko Savolan (kesk.), siltarumpupolitiikaksi. Myös valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sotkettiin asiaan.

    Lumeksi ja Pyryksi nimettyjen pandojen kustannusten sekoittaminen puolue- ja sisäpolitiikkaan on pelkkää politikointia, johon moni lankesi. Näin vaalien alla se on jossain määrin ymmärrettävää, mutta rehellistä se ei ole.

    Pandat eivät ole puolue- tai sisäpolitiikkaa, vaan mitä suurimmassa määrin ulkopolitiikkaa. Sitä se on erityisesti Kiinalle. Pandojen saapumisesta Suomeen sovittiin aikoinaan korkeimmalla valtiollisella tasolla Kiinan presidentin Xi Jinpingin Suomen valtiovierailun yhteydessä. Vaikka sopimuksen muodollisesti laativat Eläinpuisto ja China Wildlife Conservation Association, ilman valtioiden välistä sopimista vuokraus ei olisi onnistunut. Kysymys on myös pandojensuojeluohjelmasta ja siitä, että Suomi pitää kiinni sopimuksistaan.

    Pandojen ylläpitäminen ei ole sen kummemmin Ähtärin kuin keskustalaisten ministereiden vastuulla. Valtiovieraiden kuluista vastaaminen kuuluu valtion tehtäviin. Maa- ja metsätalousministeriötä oikeampi osoite ylläpitokuluille olisi ulkoministeriö ja pandojensuojeluohjelman osalta ympäristöministeriö.

    Valtiovieraiden kuluista vastaaminen kuuluu valtion tehtäviin.

    Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen muistutti, että kritisoidun rahoituspäätöksen takana oli se lähtökohta, että pandat on aikoinaan haluttu tänne ja Suomi on sitoutunut järjestämään niille asianmukaiset olot. Majasen mukaan valtio ei voi vetäytyä vastuusta Kiinan suuntaan.

    Perjantaina kerrottiin Ähtärin elinpuiston hallituksen aloittaneen valmistelut pandojen palauttamiseksi Kiinaan, koska heillä ei ole yksin mahdollisuuksia selvitä kustannuksista. Palauttaminen ei ole yksin Ähtärin eläinpuiston asia. Vastuu pandoista on Suomen valtiolla.

    Artikkelin aiheet
    pandat
    Ähtärin eläinpuisto
    ulkoasiat
    Suomi ja Kiina
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea