• Turha vähätellä

    ”Suomen olisi aika muistella, mitä Kreikalle äsken opetettiin.”
    Pääkirjoitus
    17.10.201407:00
    MT toimitus

    Suomi sai viikko sitten pienen kolhun ylpeyteensä. Yksi keskeisistä kansainvälisistä luottoluokittajista Standard & Poors pudotti Suomen valtion pitkäaikaisten lainojen luokituksen kolmesta A:sta kahteen.

    Kaksi A:ta ei ole huono. Parhaaseen AAA-luokkaan verrattuna se sisältää silti pienen vinkin lainoittajille – riski lainan takaisinmaksukykyyn on olemassa, ja se on pidettävä mielessä.

    Luottoluokituksen pudotus ei tullut yllätyksenä. Lähes kymmenen miljardin euron vuosittaisen budjettivajeen vuoksi sitä on osattu odottaa, muttei kuitenkaan määrätietoisesti torjua.

    Kansallisen harmin ohi on viikon aikana noussut uusi vakuuttelu, ettei luottoluokituksen laskulla olisi suurtakaan merkitystä. On vakuuteltu, että luottamus Suomeen on maailmalla edelleen kova, ja ettei uudella luokituksella ole kuin vähäinen vaikutus valtion velkojen korkoihin.

    Kaikki on suhteellista. Suomen valtion velka lähestyy 100 miljardin euron rajaa. Viime vuodet valtio on velkaantunut ennätystahtia, ja suunta näyttää pysyvän edelleen samana.

    Uuden luottoluokituksen arvioidaan nostavan valtion lainanhoitomenoja kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain, kun vanhoja lainoja asteittain uusitaan.

    Summaa ei ole mitään syytä vähätellä. Suuruudeltaan se vastaa niitä kaikkia muutoksia, joita eduskunta kykenee vuosittain valtion budjettiin tekemään. Se on moninkertainen esimerkiksi yksityisteiden valtionapuihin verrattuna.

    Jos valtion taloutta ei kyetä saamaan terveelle pohjalle, A:t häviävät Suomen luokituksesta yksi kerrallaan. Ne ovat kalliita kirjaimia koko kansakunnalle.

    Suomen olisi korkea aika muistella, mitä Kreikalle vielä muutama muutama vuosi sitten opetettiin.

    Artikkelin aiheet
    Suomen talous
    luottoluokitus
    valtion velka
    Standard & Poors
    Kreikan talouskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea