• Metsäasioilla on EU:ssa monta omijaa

    Euroopan unionissa metsäasiat on pilkottu moneen osaa eikä kokonaisuus ole kenenkään käsissä. Se on ehkä hajota ja hallitse -metodin tarkoituskin.
    Pääkirjoitus|Metsä
    12.10.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Euroopan unionissa on meneillään useita suomalaisen metsän ja koko metsäsektorin tulevaisuuden kannalta tärkeitä lainsäädäntöhankkeita. Yksi tällainen on ennallistamisasetus. Ruotsi ilmoitti yksiselitteisesti, ettei EU:n toimivalta ulotu ennallistamisasiassa metsiin. Suomen kanta on horjuva. Maa- ja metsätalousministeriöllä ja ympäristöministeriöllä on erilaiset näkemykset hallituksen linjasta.

    MT:n metsäilta -ohjelmassa vierailleen maa- ja metsätalousministerin Antti Kurvisen (kesk.) mukaan hallitus näkee ennallistamisasetuksessa kaikkein tärkeimpänä metsäkysymyksen, mutta se pitää samaan aikaan tärkeänä luonnon tilan yleistä parantamista. Komission esitys ei Kurvisen mukaan voi mennä sellaisenaan läpi, vaan se vaatii hänen mielestään jumppausta sekä komissiossa että EU-parlamentissa. (MT 10.10.)

    Vaikka metsäasiat kuuluvat EU:n perussopimuksen mukaan kansalliseen päätösvaltaan, EU:ssa on metsäasioissa monta omijaa. Kurvinen kuvaa tilannetta siten, että suomalaisten metsien kimppuun käydään EU-politiikan eri välineillä, mutta mitään koordinaatiota näiden välillä ei ole. Usein eri lähtökohdista tulevat tavoitteet ovat päällekkäisiä ja myös ristiriitaisia. EU:n pyrkimykset vaikuttaa jäsenmaiden metsäpolitiikkaan muistuttaa vanhaa Roomassa käytössä ollutta hallinto-oppia: hajota ja hallitse. Kun metsiä koskevia asioita käsitellään kaikissa asiayhteyksissä, niitä ei käsitellä kunnolla missään.

    EU:n metsäpolitiikan oppi otettu vanhasta Roomasta: hajota ja hallitse.

    Kurvisen mielestä on iso ongelma, että EU:n lainsäädäntöhankkeet eivät olekaan varsinaista metsäpolitiikkaa. Metsähake on energiapolitiikkaa, taksonomia finanssipolitiikkaa ja pankkisäätelyä ja ennallistaminen ympäristöpolitiikkaa. Vaikka kaikki asiat koskevat metsiä, niitä ei käsitellä EU:n maa- ja kalastusneuvostossa, jolle metsäasiat varsinaisesti kuuluvat.

    Suomen hallituksen huojuvasta kannasta huolimatta Kurvinen uskoo, että asioihin voidaan vielä vaikuttaa. Asioiden suunnan muuttaminen edellyttää kuitenkin metsäisten jäsenmaiden yhteistyötä. Asioihin vaikuttamista edistäisi vahvasti, että Suomen edustajat EU:n eri elimissä tietäisivät Suomen kannan ja ajaisivat sitä yhdessä.

    Artikkelin aiheet
    EU metsäpolitiikka
    ennallistamisasetus
    Suomen hallitus
    Antti Kurvinen
    metsäsektori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa