• Moni riita helpotti

    ”Hallitus hävittää vihreiden perinnön mahdollisimman tarkoin.”
    Pääkirjoitus
    17.12.201406:00
    MT toimitus

    Vihreiden syksyinen lähtö oppositioon näyttää helpottavan jäljelle jääneiden hallituspuolueiden elämää.

    Hallituksessa vihreät ministerit puuttuivat toistuvasti muille ministereille kuuluneiden asioiden valmisteluun. Käytännössä se tarkoitti päätösten jarruttamista sekä politikointia isommilla ja pienemmillä asioilla.

    Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa vihreiden silmätikkuina olivat erityisesti elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.). Häkämies sai pian tarpeekseen ja siirtyi EK:n johtajaksi. Koskisen tilalle ministeriksi tuli Petteri Orpo (kok.) kun Alexander Stubbin hallitus aloitti viime kesänä.

    Vihreiden lähdön jälkeen hallituksen on ollut helppo sopia alunperin vihreiden jumittamista päätöksistä. Riidat ovat vähentyneet muun muassa energiaveroista sekä elinkeino- ja ympäristöpolitiikasta.

    Yksi kiinnostava kiista liittyi maa- ja metsätalousministeriön nimeen.

    Jari Koskisen johdolla ministeriön nimi haluttiin vaihtaa sen toimialaa paremmin kuvaavaksi ruoka- ja luonnonvaraministeriöksi. Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö torppasi muutoksen.

    Ei ole suuri yllätys, että Koskisen seuraaja Petteri Orpo haluaa nimimuutoksen uuteen käsittelyyn, kun vihreät ei ole sitä enää hallituksessa vastustamassa. ”En ymmärrä, miksi joku sitä vastustaisi”, Orpo sanoo (MT 15.12.).

    Vihreät ei ollut helppo hallituskumppani päähallituspuolueille. Kolmessa vuodessa kertynyttä mielipahaa hallitus näyttää hoitavan hävittämällä vihreiden perinnön mahdollisimman tarkoin.

    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    Vihreät
    ministerit
    hallitusriidat
    politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea