Ministeri Henriksson, koulut ovat lapsille liian julmia paikkoja

Väkivalta kouluissa on saanut viime viikkoina mittasuhteet, joita ei ole aiemmin nähty. Media on ansiokkaasti nostanut esiin tapauksia, joissa kiusaaminen on saanut kuvottavan julmia piirteitä. Miten tässä on voinut näin käydä, kyselevät vanhemmat.

Turussa joukko vanhempia otti aloitteen omiin käsiinsä. He eivät päästäneet lapsiaan enää kouluun, jossa väkivaltaisen lapsen häiriökäyttäytymistä ei saatu kuriin ( Yle 12.9).

Julkisuus ja vanhempien aloitteellisuus auttoi. Turun tapaukseen viranomaiset kertoivat nyt löytäneensä ratkaisun, jonka jälkeen lapset voivat taas turvallisesti palata kouluun.

Vastaavanlaisia tapauksia saattaa olla muuallakin. Pelkästään valistuneiden ja rohkeiden vanhempien varaan ongelman hoitamista ei voi jättää.

Vastuu työrauhauhasta on kouluilla, opetushallituksella ja viime kädessä opetusministeri Anna Maja Henrikssonilla (rkp).

Erityisesti opetushallituksen roolia on syytä tarkastella tiukasti. Vaikka viraston päätehtävänä on huolehtia koulutuksen tasosta, viime päivien työrauhaongelmista se on ollut huomattavan hiljaa.

Lastensa kouluturvallisuudesta huolestuneiden kansalaisten ei ole aivan helppo löytää tukea ja apua huolensa myöskään viraston verkkosivuilta.

Myös monet opettajat kokevat opetushallituksen kaukaiseksi ja teoreettiseksi virastoksi, jolle koulujen arki ei avaudu.

Pääjohtaja Minna Kelhä on filosofian tohtori, joka on väitellyt kasvatustieteistä. Silti hänenkin viimeaikainen kokemuksensa on opetusministeri Li Anderssonin (vas.) esikunnasta sekä vasemmistoliiton eduskuntaryhmän pääsihteerin ja eduskuntasihteerin toimista.

Jossain määrin on myös epäselvää, mikä on opetushallituksen ja opetusministeriön vastuunjako koulujen oppimistuloksia kuvaavien Pisa-arvioiden laskusta ja paljon arvostelua saneen inkluusio-periaatteen käyttöönoton onnistumisesta kouluissa.

Sen verran vakavasta ilmiöstä on nyt kyse ettei opetusministeri Henriksson tästä ilman toimenpiteitä selviä.

Vanhemmat haluavat tietää, miten asialle tehdään Kaikkien oppilaiden osallisuutta yhteiseen opetukseen voidaan inkluusion periaatteiden mukaan toki tukea, mutta jossain kohtaa sen raja tulee vastaan.

On kohtuutonta odottaa muiden lasten vanhemmilta kärsivällisyyttä, jos muutama oppilas ei kerta kaikkiaan sopeudu opetusryhmän vaatimaan työskentelyrauhaan.

Myös opettajien ja rehtoreiden valtuudet puuttua häiriökäyttäytymiseen on käytävä läpi. Voisiko rehtoreille esimerkiksi tarjota mahdollisuutta siirtää osa ongelmallisista oppilaista pois koulusta sosiaaliviranomaisten huomaan?

Ministerin on uskallettava ottaa kantaa myös siihen, miten vanhempien vastuuta lastensa käyttäytymisestä voidaan lisätä. Ääritapauksissa myös vartijoiden käyttöä kouluissa on syytä harkita.

Joka tapauksessa on kaikille selvää, että näin ei voida jatkaa. Koulut ovat liian monille lapsille liian julma paikka.

Kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.