• Marja-aikaan kannattaa varautua – sadosta saadaan parhaimmillaankin talteen alle 10 prosenttia

    Nyt puhutaan paljon ruuan hinnannoususta ja sen vaikutuksista. Suomessa jokaisella on mahdollisuus poimia ilmaiseksi marjoja metsistä itselle ja myyntiin.
    Luonnonvarakeskuksen mukaan erityisesti mustikasta ja suomuuraimesta (lakka, hilla, valokki) on tulossa hyvä sato.
    Luonnonvarakeskuksen mukaan erityisesti mustikasta ja suomuuraimesta (lakka, hilla, valokki) on tulossa hyvä sato. Kuva: Kari Salonen
    Pääkirjoitus|Ruoka
    29.6.202204:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Metsämarjoihin pätee sama sääntö kuin viljoihin: satoa ei kannata etukäteen punnita. Ennen sadonkorjuuta saattaa tapahtua monia muutoksia. Paljon riippuu tulevien viikkojen säästä. Esimerkiksi viime kesänä kuivuus vähensi reippaasti myös metsämarjojen satoa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että marjastajien kannattaa mennä metsään. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan erityisesti mustikasta ja suomuuraimesta (lakka, hilla, valokki) on tulossa hyvä sato. Muun muassa mustikan raakileita on Luken erikoistutkijan Rainer Peltolan mukaan tähänastisten tulosten perusteella runsaasti. (mt.fi 28.6.)

    Metsätaloutta on syytetty mustikan peittävyyden vähentymisestä, mutta aiemmista tiedoista poiketen mustikka onkin lisääntynyt metsissä. Luken tutkimusprofessorin Raisa Mäkipään mukaan alustavat tulokset kesän 2021 inventoinneista näyttävät mustikan ja metsäkerrossammalen runsauden kasvaneen viimeisten 27 vuoden aikana. Mäkipään mielestä havainnot ovat merkittäviä, koska aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu näiden lajien taantuneen 1950-luvun jälkeen ja nyt tehty inventointi näyttää suunnan kääntyneen. (MT 19.6.)

    Metsämarjasadosta saadaan parhaimmillaankin talteen alle 10 prosenttia.

    Mustikalla on paljon positiivisia terveysvaikutuksia. Jo metsässä kulkeminen kohottaa kuntoa ja mielialaa. Tutkimuksissa mustikan on havaittu vaikuttavan hyödyllisesti muun muassa sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan ja lieventävän kehon tulehdustilaa. Tutkimustulokset antavat viitteitä, että mustikka voi parantaa silmänpainetautipotilaiden näkökykyä ja vähentää näyttöpäätetyöskentelyn aiheuttamia silmien väsymiseen liittyviä oireita. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan mustikan syöminen voi ehkäistä muistisairautta. (mt.fi 26.6.)

    Nyt puhutaan paljon ruuan hinnannoususta ja sen vaikutuksista. Suomessa jokaisella on mahdollisuus poimia ilmaiseksi marjoja metsistä itselle ja myyntiin. Suomen metsissä ja soilla kasvaa vuosittain noin 500 miljoonaa kiloa luonnonmarjoja. Marjasadosta saadaan parhaimmillaankin talteen alle 10 prosenttia. Superruoka pitäisi kerätä paremmin talteen.

    Artikkelin aiheet
    marjastus
    mustikka
    Luonnonvarakeskus
    marjasato
    ruoan hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle