• Raision Elovena-tytön puku menee uusiksi – ulkomaille tähtäävä yhtiö vaihtaa kansallispuvun tummansiniseen mekkoon

    Raision markkinointijohtajan mukaan Elovena on ylpeästi suomalainen brändi.
    Tältä Elovena-tytön uusi puku näyttää.
    Tältä Elovena-tytön uusi puku näyttää. Kuva: Raisio-konserni
    Ruoka
    15.1.202015:38
    Matti Tuominen

    Elintarvikeyhtiö Raisio on päättänyt laittaa Elovena-brändinsä uusiksi tämän vuoden aikana. Osana muutosta perinteinen 95-vuotias Elovena-tyttö joutuu luopumaan kansallispuvustaan. Kansallispuku vaihdetaan tavalliseen, tummansiniseen mekkoon.

    Brändiuudistuksen taustalla on Raision mukaan sen tavoite kasvattaa kansainvälistä kauraliiketoimintaansa. Uusi Elovena on yhtiön mukaan ajassa elävä, rohkeasti suomalainen brändi.

    Elovena-pakkaukset vaihtuvat uuden ilmeen mukaisiksi helmikuusta alkaen.

    Raision markkinointijohtaja Mikko Lindqvist kertoo, että brändiuudistusta pohjustettiin kolmella kuluttajatutkimuksella, jotka tehtiin Suomessa ja ulkomailla. Näihin tutkimuksiin osallistui yli 4000 kuluttajaa.

    Markkinointijohtajan mukaan kuluttajat antoivat Elovenan uudelle ilmeelle hyvät arviot.

    "Kuluttajat kokivat, että Elovena-tyttö sinisessä mekossa viestii vahvasti suomalaisuutta, luotettavuutta, luonnollisuutta ja ajassa elämistä", hän sanoo tiedotteessa.

    Joku voisi ihmetellä, miksi Elovena-tytön kansallispuku vaihdettiin tavalliseen, siniseen mekkoon. Hän saattaa samalla ajatella, että Raisio haluaisi tekemällään ratkaisulla peitellä suomalaisuuttaan.

    Lindqvist korostaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että Elovena on ylpeästi suomalainen brändi.

    "Pakkauksen tyylikkään sinivalkoinen maailma, herkulliset tuotekuvat ja tytön sininen mekko viestivät vahvasti suomalaisuudesta ja puhtaasta suomalaisesta ruuasta. Käytämme jatkossakin tuotteissamme suomalaisuuden tunnettuja alkuperämerkkejä", hän kommentoi tekstiviestitse.

    Artikkelin aiheet
    Elovena
    Raisio
    brändiuudistus
    markkinointi
    suomalaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset