• Halpuutettujen "pirkanmaalaisten" tuotteiden kotimaisuudestakaan ei ole takeita

    S-ryhmä jatkaa kampanjaansa antamalla sille paikallisväriä. Pirkanmaalaiseksi brändätään esimerkiksi ulkomaista lihaa sisältäviä tuotteita.
    Pirkanmaan osuuskauppa on halpuuttanut jo yli kaksikymmentä paikallista tuotetta.
    Pirkanmaan osuuskauppa on halpuuttanut jo yli kaksikymmentä paikallista tuotetta. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    31.5.201619:22
    Terhi Pape-Mustonen

    Pirkanmaan osuuskauppa on lanseerannut kampanjan, jossa se kertoo halpuuttavansa "pirkanmaalaisia tuotteita". Elintarvikkeiden raaka-aineet eivät kuitenkaan ole pirkanmaalaisia eivätkä välttämättä edes kotimaisia.

    "Kaikkien tuotteiden raaka-aineet eivät ole kotimaisia. Pirkanmaalaiset lihanjalostajat käyttävät osittain myös ulkomaista lihaa", päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki kuvailee.

    "Mukana on kuitenkin esimerkiksi jogurttia, joka valmistetaan naapurikylän maidosta ja yrittäjän itse poimimista hillomarjoista."

    Hänen mukaansa tuotteet ovat pirkanmaalaisten yritysten valmistamia tai Pirkanmaalla kasvatettuja.

    "Ne ovat pirkanmaalaisille asiakkaille entuudestaan tuttuja, usein ostettuja ja hyväksi havaittuja tuotteita."

    Hänen mukaansa halpa hinta ei vaikuta mielikuviin tuotteista siten, että ne nähtäisiin halpuuttamisen jälkeen halpa-arvoisina.

    "Pirkanmaalaiset asiakkaat ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä, ostaneet näitä tuotteita joita nyt halpuutimme. Tuotteet ovat täsmälleen samanlaisia kuin aina ennenkin; miten niiden laatu voisi romahtaa siitä, että niiden hintaa lasketaan?", Saikanmäki perustelee.

    "Tuotelaatu ja tuoteturvallisuus ovat edellytys ja peruskivi tuotteen menestymiselle, mutta ostopäätöksen ratkaisee useimmiten hinta."

    Saikanmäen mukaan halpuutus on vaikuttanut myyntimääriin: osalla tuotteista myynti on nyt kaksinkertaistunut, osalla jopa nelinkertaistunut.

    "Yhä useammat kuluttajat tutustuvat paikallisiin tuotteisiin ja kokevat itse miten laadukkaita ne ovat."

    MTK Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski pitää omituisena, että pirkanmaalaisten tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuudestakaan ei ole takeita.

    "Jos kotimaisen raaka-aineen hinta nousee ja ison ostajan kanssa on sovittu pitkällä aikavälillä halvasta hinnasta, tavarantoimittaja voi joutua luopumaan kotimaisesta raaka-aineesta", Merikoski kuvailee.

    "Brändit mustasta makkarasta lähtien mielletään paikallisiksi, vaikka niiden raaka-aineista ei olisi mitään tietoa."

    Merikosken mielestä halpuutetut tuotteet eivät edusta "maakunnan makua" ja ruokaperinteitä, vaan ovat perustuotteita siinä missä muutkin.

    "Tällä halutaan luoda mielikuvaa siitä, että paikallinen osuuskauppa haluaa suosia pirkanmaalaisia tuotteita. Se on periaatteessa hyvä asia, vaikka halpuuttaminen ilmiönä ei olekaan toivottavaa."

    Pirkanmaalaiset voivat ehdottaa tuotteita halpuutettaviksi. Saikanmäen mukaan ehdotuksia on tullut jo yli sata.

    Lue lisää:

    S-ryhmä halpuuttaa lähiruokaa, pyytää vinkkejä pirkanmaalaisista tuotteista asiakkailtaan

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    Pirkanmaa
    halpuuttaminen
    kotimaisuus
    elintarvike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta