• Koronavirus sai suomalaiset muuttamaan ruokatottumuksiaan: Nyt halutaan ostaa aiempaa enemmän kotimaista

    Yli kolmasosalla vastaajista ajatukset kotimaisuuden lisäämiseksi ovat muuttuneet käytännön teoiksi.
    40 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo, että heille on aiempaa tärkeämpää ostaa Suomessa tuotettua
    40 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo, että heille on aiempaa tärkeämpää ostaa Suomessa tuotettua Kuva: Pekka Fali
    Ruoka
    21.5.202014:17
    Matti Tuominen

    Koronaviruskriisi on muuttanut suomalaisten ruokatottumuksia niin, että nyt halutaan ostaa aiempaa enemmän kotimaista ruokaa. Asia selviää tutkimusyhtiö YouGov Finlandin tekemästä kyselystä.

    40 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo, että heille on aiempaa tärkeämpää ostaa Suomessa tuotettua ruokaa. Lisäksi kolmasosa vastaajista on sitä mieltä, että heille on aiempaa tärkeämpää tukea lähialueen ruoantuottajia.

    Käytännön toiminnaksi nämä ajatukset ovat muuttuneet 37 prosentilla vastaajista. He nimittäin kertovat ostavansa aiempaa enemmän suomalaisia tuotteita. Lisäksi 28 prosenttia vastaajista kertoo ostavansa aiempaa enemmän lähellä tuotettua ruokaa.

    Toisaalta on syytä huomata, että kyselyn perusteella koronapandemian taloudelliset ja terveydelliset uhat ovat saaneet kuluttajat myös kiinnittämään enemmän huomiota hinnaltaan edullisimpiin tuotteisiin sekä terveellisempiin vaihtoehtoihin.

    YouGovin tutkimus perustuu edustavasti valittujen yli 18-vuotiaiden YouGov-paneelin jäsenten haastatteluihin 24.04.2020–11.05.2020. Siihen vastasi Suomessa 1008 ihmistä.

    Lue lisää

    Marttaliitto tutki: Vain joka neljäs kuluttaja tarkistaa pakkausmerkinnöistä alkuperämaan, eniten pakkausmerkinnät vaikuttavat yli 50-vuotiaisiin naisiin

    Kuluttajalle tulee tehdä selväksi, mistä ruuan pääraaka-aine on peräisin – EU:n asetusmuutos tulee voimaan tänään

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    ruokatottumukset
    kotimainen ruoka
    kuluttajakäyttäytyminen
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset