
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti etenekin kannettaviin skannereihin, joilla voi lukea omat ostokset maksupäätteelle ja maksaa ne kassalla jonottamatta. 60 prosenttia suomalaisista kuluttajista piti Nielsenin laajassa tutkimuksessa skannereita hyödyllisinä, mikä vastaa kansainvälisen tutkimuksen muista maista saatuja tuloksia.
Kaikkiaan kolme neljästä suomalaisesta haluaa hyödyntää uutta teknologiaa ruokakaupoissa ostosten nopeuttamiseksi.
Vain harva suomalainen kuluttaja arvelee kuitenkaan hankkivansa ruokaa verkkokaupasta seuraavien 12 kuukauden aikana.
Verkkokaupasta halutaan Nielsenin barometrin mukaan ostaa ennen kaikkea henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä tuotteita sekä vitamiineja ja ravintolisiä. Trendi on samankaltainen myös muissa EU-maissa, joissa verkkokauppojen eniten ostetut tuotteet ovat kosmetiikkatuotteita.
Nielsenin kauppatapatutkimus tehdään 60 maassa ja siihen vastasi yli 30 000 kuluttajaa. Kansainvälisesti laskien joka neljäs vastaaja kertoo ostaneena päivittäistavaroita verkosta. Yli puolet aikoo sitä kokeilla.
Kansainvälisesti laskien enemmän kuin joka neljäs alle 30-vuotias vastaaja oli tilannut verkkokaupasta ruokaa kotiinkuljetettuna, Nielsenin aineisto osoittaa.