• "Nekkumainen, hempeä" – vuoden parhaan hunajan ainekset kerättiin puolukan kukista Muhoksella

    Voittohunajaa kiiteltiin aromistaan, kauniista punertavasta väristä ja juoksevasta koostumuksesta.
    Hunajat arvioitiin sokkona.
    Hunajat arvioitiin sokkona. Kuva: Virpi Aaltonen
    Ruoka
    15.11.202015:02
    Juhani Reku

    Suomen Mehiläishoitajain Liitto (SML) palkitsi lauantaina sadonkorjuuseminaarissaan vuoden parhaana hunajana oululaisen Raimo Tervolan puolukkahunajan. Sama hunaja voitti myös kilpailun yksikukkahunajien sarjan.

    Voittohunaja tuotettiin puolukkakankaalla. Sen erityinen aromi, kaunis punertava väri ja juokseva koostumus ovat peräisin puolukan kukista.

    Voittajat valinnut raati kuvaili hunajaa seuraavasti: ”Perinteinen mutta hyvä. Sopivasti hempeä, nekkumainen, maussa myös vadelmaisuutta.”

    Tervola tarhaa mehiläisiä Muhoksella. Pitkänlinjan harrastajatarhaaja on menestynyt Suomen paras hunaja -kilpailussa monena vuonna erityisesti erilaisilla lajihunajilla, jotka mehiläiset ovat keränneet tietyn kasvin kukista tai tietyltä kasvistoltaan erityiseltä alueelta, SML:n tiedotteessa todetaan.

    Kilpailuun osallistui 134 hunajaa neljässä kilpasarjassa: kiteytetty hunaja, juokseva hunaja, yksikukkahunaja ja aluehunaja. Lisäksi voittaja valittiin paikallisyhdistysten sarjassa.

    Kiteytettyjen hunajien sarjan voiton vei Risto Pykälämäki Saarijärveltä syyshunajallaan.

    Aluehunajien sarjassa parhaana palkittiin puolestaan oululainen Heikki Dubatscheff. Hänen hunajansa oli tuotettu kasvistoltaan rikkaassa Hietasaaressa, jonka vanhat rakennukset puutarhoineen ovat museoviraston suojelemia.

    Juoksevien hunajien sarjan voitti helsinkiläinen Jarmo Katavisto, jonka hunajaa raati kuvasi aidoksi, hedelmäiseksi, kauniin väriseksi ja suutuntumaltaan miellyttäväksi.

    Myös paikallisyhdistysten parhaan hunajan palkinto tuli pääkaupunkiseudulle Stadin Tarhaajille ja Hunajafrendeille. Hunajan ovat tuottaneet Marja Vinni ja Asko Niemelä-Koura Espoon Kellonummen alueella.

    SML:n laatutoimikunnan jäsenistä koostuva esiraati valitsi jokaisesta sarjasta loppukilpailuun 3–5 laadultaan loistavaa hunajaa.

    Lopulliset voittajat päätti tänä vuonna asiantuntijaraati, johon kuuluivat ruoka-alan yrittäjä, keittiömestari Jouni Toivanen, aistinvaraisen laadun arvioinnin professori Mari Sandell, freelance-ruokatoimittaja Suvi Rüster, olutasiantuntija, toimittaja Anikó Lehtinen sekä SOK:lla tuoteasiantuntijana toimiva Anni Kulju.

    Artikkelin aiheet
    vuoden paras hunaja
    mehiläishoito
    puolukkahunaja
    Muhos
    kilpailut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset