• Nämä herkut ruokatoimittaja aikoo laittaa pöytään suomalaisen ruuan päivänä

    Onneksi meillä on, mitä ostaa – ja luonnosta saa lisää!
    Ruoka
    4.9.202108:00
    Riitta Mustonen

    Suomalaisen ruuan päivä 4.9. osuu hyvään ajankohtaan, kun puutarha ja metsä tuottavat satoa. Tosin suurelta osin joudun turvautumaan muiden tuottamaan ruokaan, sillä oma lehmä on edelleen ostamatta ja kesäkanatkin vasta suunnitelmissa. Viljaakaan ei vartu pienellä peltotilkullamme eikä kalaonnessa ole kehumista.

    Onneksi on oikeita viljelijöitä!

    Ei kun mars kauppaan juhlamenun aineksia ostamaan.

    Alkuruuaksi voisi olla kesäkurpitsakeittoa ja rouhesämpylöitä. MT:n reseptihausta löytyy mainio juustoinen kesäkurpitsakeitto. Sen päälle silppuan yrttejä kasvimaalta.

    Pääruuaksi savustamme kotimaisen kirjolohen, joka tarttuu haaviin paikallisesta marketista. Perunoita ja sipulia saan omalta kasvimaalta ja tulipa sieltä yksi avomaankurkkukin. Kurkulle pitää ostaa pari kaveria ja pikkelöidä ne, mikä on helppoa säännöllä 1-2-3 eli yksi osa etikkaa, kaksi sokeria, kolme vettä.

    Lisäksi pilkon sekaan pikkuisen punaista chiliä väriksi – muutama chili tuli kasvihuoneesta, samoin eri värisiä tomaatteja, jotka pääsevät vihreän salaatin sekaan.

    Kalan kastike syntyy kätevästi, kun sekoittaa purkilliseen kermaviiliä ruokalusikallisen sinappia, puolen sitruunan mehun, teelusikallisen sokeria ja yrttejä – tähän ihanaa sitruunatimjamia. Kermaviilikastike sopii hyvin myös salaatille.

    Loistavan herkkutattisadon kunniaksi voisi tehdä myös tattimuhennoksen – haen kaupasta myös kermaa ja voita.

    Jälkiruuaksi tulee uuniomenoita, sillä omenoita on taas vaivaksi asti. Omenoiden päälle makea kuorrutus voista, siirapista, vehnäjauhoista ja kaurahiutaleista. Kyytipojaksi vaniljajäätelöä ja lopuksi kahvit.

    Kauppareissulla tietenkin tarkistan, että joka tuotteesta löytyy Hyvää Suomesta -merkki.

    Kiitos ruuasta, tuottajat ja Suomen luonto!

    Kauppareissulla tarkistan, että tuotteesta löytyy Hyvää Suomesta -merkki.

    Artikkelin aiheet
    suomalainen ruoka
    resepti
    suomalaisen ruuan päivä
    kotimaiset raaka-aineet
    kausiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset