• Vuoden lähiruokatekoa haetaan

    Lähiruuan puolestapuhujilla on mahdollisuus saada työlleen tunnustusta, kun Helsingin messukeskus etsii vuoden lähiruokateko -palkinnon arvoista henkilöä tai organisaatiota.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    13.1.201510:30
    MT toimitus

    Helsingin messukeskus etsii henkilöä, yritystä tai yhteisöä, joka on toiminnallaan ansainnut vuoden lähiruokateko -palkinnon. Palkinnolla halutaan nostaa esiin hyviä esimerkkejä lähiruoan käytöstä ja käytön edistämisestä.

    Kriteerien mukaan palkitun pitää esimerkiksi vaikuttaa elintarvikkeiden raaka-aine- tai tuotevalinnoillaan kestävän kehityksen mukaisen toiminnan toteutumiseen ja/tai tukea elintarvikkeiden hankinnoillaan alueellista työllisyyttä.

    Vuoden lähiruokateko voi liittyä myös ruokalistan suunnitteluun tai uudenlaisten lähiruuan markkinointikanavien luomiseen.

    Tunnustuspalkinnon saajaksi voi joko ilmoittautua itse tai ilmoittaa ehdokkaan tammikuun loppuun mennessä verkkolomakkeella osoitteessa

    Kilpailun tuomaristona toimii Lähiruoka & luomu -messujen suunnitteluryhmä, puheenjohtajanaan lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen maa - ja metsätalousministeriöstä.

    Kolmatta kertaa jaettavan palkinnon voittaja julkistetaan Lähiruoka & Luomu -messuilla 26. maaliskuuta. Aikaisemmat palkinnonsaajat ovat keittiömestari Heikki Ahopelto ja Lähipuoti Remes.

    Ehdota palkinnon saajaa.

    Artikkelin aiheet
    lähiruoka
    Helsingin Messukeskus
    Lähiruoka & Luomu -messut
    vuoden lähiruokateko
    kestävä kehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset