
Pohjoismainen keittiö esittäytyy New Yorkissa North 2015 -ruokatapahtumassa syyskuun 23. päivästä alkaen.
Manhattanille saapuu keittiömestareita, ruokia ja tunnelmaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Islannista pitämään kuuden päivän ravintola- ja katuruokafestivaalia erilaisine ruokatapahtumineen, kokkikursseineen, gastronomiaseminaareineen ja muotoilunäyttelyineen.
Suomesta mukaan lähtevät muun muassa ravintola Savoyn Kari Aihinen sekä katuruokaguru Richard McCormick.
Aihinen rakentaa Suomi-teemapäivänä 25. syyskuuta Savoy-tyylisen pop-up illallisen newyorkilaisille ruokavaikuttajille.
"Kyllä me lähdemme näyttämään sinne, että Suomi on ruokansakin osalta yksi trendikkään pohjolan kantavista pilareista", Aihinen sanoo tapahtuman tiedotteessa.
"Newyorkilainen foodie-kansa tulee hämmästymään siitä, miten monipuolisesti me pystymme hyödyntämään luonnosta löytyvät raaka-aineet. Tulen vetämään niiden kanssa todennäköisesti vähän överiksi, mutta jääpähän Suomi sitten ainakin mieleen ja paikallisten makumuistiin."
Tapahtuma järjestetään kolmannen kerran. Viime vuonna tapahtumassa kävi yli 4 000 vierasta ja 200 mediaa. Tänä vuonna erityisellä North-torilla esitellään pohjoismaisia herkkuja ja katuruokaa.