• Perheyrityksen havupuu-uutejuomasta vuoden terveystuote – tavoitteena kotimaan kasvu, kysyntää myös ulkomailla

    Vuoden superruuaksi valittiin Bertil’s Health Oy:n Rikas Ahiflower-öljy ja vuoden hoitotuotteeksi kuparimaski.
    Karin havupuu-uutejuoman historia ulottuu kauas, sillä ensimmäinen erä valmistettiin jo vuonna 1975.
    Karin havupuu-uutejuoman historia ulottuu kauas, sillä ensimmäinen erä valmistettiin jo vuonna 1975. Kuva: Johannes Tervo
    Ruoka
    24.2.202120:30
    Anni-Sofia Hoppi
    "Perheyrityksen johtaminen on minulle kunnia-asia ja meille on tärkeää, että voimme työllistää ihmisiä täällä pienessä, pohjoissatakuntalaisessa Siikaisten kunnassa", sanoo Ravintorengas Oy:n toimitusjohtaja Sanna Herttua-Laiho sanoo.
    "Perheyrityksen johtaminen on minulle kunnia-asia ja meille on tärkeää, että voimme työllistää ihmisiä täällä pienessä, pohjoissatakuntalaisessa Siikaisten kunnassa", sanoo Ravintorengas Oy:n toimitusjohtaja Sanna Herttua-Laiho sanoo. Kuva: Terveystuotetukut ry

    Siikaislaisen perheyrityksen Ravintorengas Oy:n valmistama Karin havupuu-uutejuoma on valittu Vuoden 2021 terveystuotteeksi, tiedottaa Terveystuotetukut ry.

    Voittajan valitsivat kuluttajat äänestämällä omaa suosikkiaan terveyskaupoissa.

    Vuoden 2021 superruuaksi asiantuntijaraati valitsi Bertil’s Health Oy:n Rikas Ahiflower-öljyn ja Vuoden 2021 hoitotuotteeksi Immitec Sverige Ab:n Copper Inside -kuparimaskin.

    Tuotevalinnan järjestää vuosittain Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry.

    Jo aiemmin palkintoja napanneen havupuu-uutejuoman voitto otettiin ilolla vastaan Ravintorenkaassa. Perheyrityksessä tehtiin vuonna 2019 sukupolvenvaihdos. Vetovastuun ja toimitusjohtajan paikan otti yrityksessä pitkään työskennellyt Sanna Herttua-Laiho.

    "Olen kulkenut yrityksen vaiheissa mukana pikkutytöstä asti, joten minulle oli selvää jatkaa yrityksen johdossa sukupolven vaihduttua. On hienoa tuntea yrityksen koko historia ja sen erinäiset vaiheet. Perheyrityksen johtaminen on minulle kunnia-asia ja meille on tärkeää, että voimme työllistää ihmisiä täällä pienessä, pohjoissatakuntalaisessa Siikaisten kunnassa", hän sanoo.

    Yrityksellä on suuret kasvutavoitteet Suomessa. Kysyntää on myös ulkomailla.

    "Haastava koronavuosikaan ei koetellut meitä, vaan jälleenmyyjiltämme tuli koko vaikean vuoden läpi viestejä, että onneksi sentään meidän juomamme myy hyvin."

    Havupuu-uutejuoman historia ulottuu kauas, sillä ensimmäinen erä valmistettiin vuonna 1975. Alkutaipaleen haasteeksi nousi luontaistuotealalla uuden yritystoiminnan perustelu viranomaistahoille.

    "1980-luku oli todellista taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta vanhempani uskoivat tuotteeseen ja saivat tuekseen useita yliopistotutkimuksia. Nyt minun tehtäväni on viedä yritystä eteenpäin", Herttua-Laiho sanoo.

    Juttua täydennetty 25.2.2021 klo 13:10. Lisätty tieto tuotevalinnan järjestäjästä.

    Lue lisää yrityksestä:

    Männynkuori on juomatehtailijan aarre – havupuu-uutejuoma sai alkunsa kansanparantajan reseptistä

    Artikkelin aiheet
    Ravintorengas Oy
    havupuu-uutejuoma
    terveystuote
    perheyritys
    Sanna Herttua-Laiho
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset