• Satamaidon tuotantoseisokki jatkuu listerian takia

    Ruoka
    20.5.201518:01
    MT toimitus

    Porilaisen Osuusmeijeri Satamaidon tuotantoa päästään jatkamaan aikaisintaan loppuviikosta. Meijerin yhdestä pakatusta maitotuotteesta löytyi varmistustesteissä pieni määrä listeriaa.

    Toimitusjohtaja Jarmo Oksmanin mukaan meijerissä tehdään tehopesuja ja aloitetaan torstaina testiajot maidolla. Perjantaina keskustellaan Porin terveysvalvonnan kanssa, milloin tuotantoa voidaan jatkaa. Edellytyksenä on, että tulokset ovat puhtaita.

    Pikatesteissä havaittiin aiemmin listeriabakteerin kasvua. Tuloksia varmistettiin viljelymenetelmällä tehdyillä testeillä, joiden mukaan näytteet olivat puhtaita lukuunottamatta pakatusta ykkösmaidosta löytynyttä esiintymää. Kyseinen erä on pakattu 12.5.

    Meijeri veti viime viikolla nestemäisiä tuotteitaan myynnistä ja keskeytti tuotantonsa listeriaepäilyjen takia.

     

    Artikkelin aiheet
    Satamaito
    listeria
    tuotantoseisokki
    Pori
    maitotuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta