• Näin kauan jouluruoka säilyy hyvänä – erityisesti laatikoiden lämmittämisessä tulee olla tarkkana

    Jouluruokaa kannattaa lämmittää vain sen verran kuin syö.
    Kinkku säilyy kylmässä noin viikon verran.
    Kinkku säilyy kylmässä noin viikon verran. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    25.12.202308:00
    Janiko Kemppi

    Jouluruokaa valmistetaan tavallisesti niin, että siitä voi nauttia muutamankin päivän. Tällöin kannattaa olla kuitenkin tarkkana, miten esimerkiksi laatikkoja lämmittää uudelleen.

    Marttojen ruoka- ja ravitsemusalan kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen neuvoo, ettei laatikoita lämmitettäisi kuin kerran uudelleen.

    ”Suosittelen tekemään niin, että ottaa lämmitettäväksi vain sen määrän, minkä aikoo syödä. Jos kuumentaa laatikot oikein kuumaksi, eikä ole pitkään niitä säilönyt, voi ehkä toisenkin kerran lämmittää, mutta ensisijaisesti en näin tekisi”, Tuovinen sanoo.

    Tuovisen mukaan nyrkkisääntönä voi pitää, että jouluruoka säilyy hyvänä jääkaapissa joulun pyhien ajan. Kalan ja mädin kanssa kannattaa olla tarkempi, sillä ne eivät säily kuin päivän tai pari. Kinkun Tuovinen kertoo säilyvän kylmässä noin viikon verran.

    ”Tavoittelisin sitä, että joulun pyhien aikana tulisi syötyä suurin osa jouluruoista. Sitten kannattaa miettiä, mitä jäljelle jääneistä voi vielä valmistaa”, Tuovinen toteaa.

    Kun jouluruokia tarjoaa, ei niitä kannata pitää ylimääräistä aikaa esillä. Toivonen neuvoo kattamaan pöydän kerralla ja siirtämään ruoat ruokailun jälkeen kylmään. Muutaman tunnin ruoka säilyy pöydällä, mutta ei kovin paljon pidempään.

    Jouluruokia jääkaapissa säilyttäessä kannattaa huomioida myös se, että jääkaapin lämpötila voi nousta, kun se on kovin täynnä.

    ”Erityisesti kalaruokien ja muiden helposti pilaantuvien ruokien kanssa kannattaa olla tarkkana ja sijoittaa ne jääkaapin kylmimpään osaan. Niitä kannattaa pitää myös mahdollisimman vähän aikaa lämpimässä. Jos jääkaappia säätää kylmemmälle, kannattaa huomioida, että esimerkiksi salaatit ja kurkku voivat taas jäätyä”, Toivonen sanoo.

    ”Joulun aikaan monessa osaa Suomea ulkona on hyvä jääkaappilämpötila. Jos on parveke tai piha, voi kylmälaukussa ruokaa säilyttää myös ulkona – erityisesti niitä ruokia, jotka eivät ihan pienestä hätkähdä”, Toivonen vinkkaa.

    Juttu on uusinta vuodelta 2022.

    Lisää aiheesta
    • Ahmimista kannattaa joulupöydässä välttää.

      Ruoka | Moni potee huonoa omatuntoa jouluruuasta – ravitsemusterapeutti kehottaa miettimään tilannetta uudelleen

    • Onko jouluruoka parasta vasta jouluaaton juhlatunnelmassa vai rennosti pitkin joulukuuta?

      Ruoka | Kun liika on liikaa – mitä tarkoittaa whamming, joka pätee myös joulupöytään?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle