• Elintarvikeala kanteli makeisverosta komissioon

    Elintarviketeollisuusliitto on tehnyt EU:n komissiolle kantelun makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaverosta. Liitto pitää väitteitä veron terveysvaikutuksista harhaanjohtavina.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka
    17.6.201315:00
    MT toimitus

    Elintarviketeollisuusliitto on tehnyt EU:n komissiolle kantelun makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaverosta.

    Liiton mukaan vero vääristää kilpailua, koska se suosii veron ulkopuolelle jäävien tuotteiden kuten keksien ja vanukkaiden valmistusta. Liitto pitää väitteitä veron terveysvaikutuksista harhaanjohtavina.

    Valmisteveroa peritään Suomessa makeisista, jäätelöstä ja virvoitusjuomista. Elintarviketeollisuuden mielestä verosta pitäisi luopua kokonaan.

    ”Valmistevero on valtion myöntämää tukea veron ulkopuolelle jääville yrityksille. Kilpailutilanne ei ole reilu ja oikeudenmukainen kaupan hyllyillä”, sanoo Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen .

    Juutinen perustelee komissiolle tehtyä kantelua sillä, että kyseinen valtion tuki edellyttäisi komission lupaa, jota Suomella ei ole. Vastaavaa kantelua ei ole aiemmin EU-maissa tehty.

    EU-maissa makeisveroa peritään Suomen lisäksi Tanskassa ja Unkarissa. Virvoitusjuomavero on käytössä useammissa jäsenmaissa.

    Artikkelin aiheet
    makeisvero
    elintarviketeollisuus
    Euroopan komissio
    verotus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta