• Yle: Voi loppuu kaupoista Suomessakin

    Kysyntä lisääntynyt 20 prosenttia vuoden takaisesta.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    17.10.201118:25
    MT toimitus

    Yle-uutisten mukaan Suomessakin kärsitään voipulasta. Varsinkin Valiolla on ollut vaikeuksia toimittaa kaikkia tilauksia kauppoihin.

    Tilanne on se, että koko syksyn ajan olemme joutuneet säätämään määriä viennissä, mutta nyt jouduttiin semmoiseen tilanteeseen, että myös Suomessa joudutaan tarjontaan vähentämään”, meijeriyhtiön tulosyksikön johtaja Reima Luomala sanoo Ylen haastattelussa.

    Voipulan taustalla on maidontuotannon väheneminen sekä voin kysynnän voimakas kasvu. Esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion suosio on nostanut voin kysyntää Valion arvion mukaan jopa 20 prosenttia viimevuotisesta.

    Sekä Valiolta että Arla Ingmanilta arvioidaan voin hinnan nousevan lähikuukausien aikana selvästi.

    MT

    Artikkelin aiheet
    voi
    Valio
    voipula
    Suomi
    elintarvikeketju
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset