• Kokki-ravintoloitsija: Viranomaispäätökset vähättelevät tuottajien työtä

    Pienten kotimaisten tuottajien tukeminen on tehty mahdottomaksi, kun kotimaisessa tuotannossa kielletyt ruhonosat joutuu hankkimaan muista EU-maista, Kare Karhu kritisoi.
    Esimerkiksi ankasta päätyy teurasjätteeksi monta osaa, jotka voisi hyödyntää keittiössä.
    Esimerkiksi ankasta päätyy teurasjätteeksi monta osaa, jotka voisi hyödyntää keittiössä. Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka
    20.2.201918:32
    Riitta Mustonen

    Helsinkiläisen Gastro Cafe Kallion kokki ja ravintoloitsija Kare Karhu arvostelee viranomaisten toimintaa voimakkaasti. Lain tulkinnat vaihtelevat kunnittain.

    "Tilanne on outo ja koko ajan mennyt tiukemmaksi. Käytämme ravintolassamme suoria tuottajayhteyksiä ja äskettäin ilmeni, että en saa enää ankan maksoja Wanhantuvan Ankkalasta enkä karitsan kieliä Sebastian Nurmen Bovikin tilalta”, Karhu kertoo.

    Karhun mukaan tämä herättää kysymyksen, kuuluummeko me omien käytäntöjemme vuoksi edes samaan Euroopan Unioniin muiden jäsenmaiden kanssa. Muualta ruhonosia saa jopa verkkokaupasta.

    Wanhantuvan Ankkalan Mikael Oksanen tilittää Facebook-päivityksessään, ettei hän voi käsittää kuukausien työn ja ankkojen elämän halveksuntaa, vähättelyä ja hävityksen määrää, mitä Ruokaviraston tarkastuseläinlääkäreiltä saa.

    ”He antavat selvästi ymmärtää, että työmme on halveksuttavaa, tuotteemme jätettä, emmekä ansaitse kunnioitusta, oikeudenmukaista kohtelua, emmekä varsinkaan palkkaa”, Oksanen jatkaa.

    ”Kun ankat ovat lähdössä teuraaksi, tiedän jo etukäteen, että maailmanluokan maksat, sydämet, kivipiiraat, veri, kaulat, päät, räpylät, untuvat ja sulat päätyvät roskiin – kyllä, roskiin! Vaikkei niissä ole kuulemma mitään vikaa! Eräskin eläinaktivistiksi tunnustautunut tarkastaja on sanonut, ettei nämä missään tapauksessa saa päätyä ihmisravinnoksi, kun ovat hänen mielestään kuin ydinjätettä”, Oksanen kirjoittaa.

    Viisi Tähteä -verkkomedian päätoimittaja Eeropekka Rislakki, joka on yhdessä Karhun kanssa käynnistänyt julkilausuman, painottaa, että ruokakulttuuriväki on lähtenyt liikkeelle tosissaan.

    "Kyse ei ole vetoomuksesta vaan julkilausumasta. Tarkoitus on synnyttää keskustelua ja vaikuttaa toimintatapoihin”, Rislakki sanoo.

    Rislakin mielestä on erinomaista, että Suomessa on toimiva, asiaan liittyvä lainsäädäntö ja järjestelmä. "Se on kaikkien etu. Mutta systeemi on nyt osittain rikki, koska kokit joutuvat tilaamaan haluamansa ruhojen osat muista EU-maista."

    Julkilausuman on allekirjoittanut yli kolmesataa kokkia ja ruoka-alan ammattilaista. Joukossa on nimekkäitä keittiömestareita ja useita lampureita.

    Artikkelin aiheet
    kotimainen ruuantuotanto
    Ruokavirasto
    ravintola-ala
    julkilausuma
    elintarvikelainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset