• Hollanti vetää markkinoilta pois valtavan lihamäärän

    Hollannissa vedetään pois markkinoilta 50 miljoonaa kiloa pihvilihaa, josta on löydetty merkkejä hevosenlihasta tai hevosilla käytetystä lääkkeestä. Määrä vastaa noin puolta Suomen vuotuisesta naudanlihan kulutuksesta.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    12.4.201311:46
    MT toimitus

    Englantilainen BBC News kertoi uusimmasta hevosenlihakohusta ja takaisinvedosta keskiviikkona.

    Kohuun on sotkeutunut kaksi lihaa välittävää yritystä Wiljo Import en Export BV ja Vleesgroothandel Willy Selten. Yhtiöillä on sama omistaja, jonka toimia elintarvikeviranomaiset ovat tutkineet jo aiemmin.

    Tuorein skandaali ulottuu useisiin EU-maihin. Yhtiöt ovat toimittaneet epäilyksen alaista lihaa 132 ostajalle Hollannissa ja 238 ostajalle naapurimaissa Saksassa, Espanjassa ja Ranskassa.

    Pieniä määriä pihvilihaa on viety myös Brittein saarille, mutta vasta jatkotutkimuksissa selviää, onko seassa ollut hevosenlihaa.

    Ruotsalaisen ATL-verkkolehden mukaan listalla on myös 25 ruotsalaista yritystä.

    Yksikönjohtaja Kyösti Siponen Evirasta arvelee, että jotain eriä on saattanut tulla myös Suomeen, mutta asia selviää jatkotutkimuksissa.

    Hollantilaisten viranomaisten mukaan epäilyksiä on pitkältä ajalta, aina vuoden 2011 tammikuusta tämän vuoden helmikuulle ja takaisinveto koskee kaikkia lihaeriä siltä ajalta.

    Viranomaiset eivät ole pystyneet selvittämään lihojen alkuperää, sillä dokumentteja ei ole löytynyt. Komission mukaan terveysriskiä ei ole aiheutunut.

    Artikkelin aiheet
    hevosenlihakohut
    lihaskandaali
    elintarviketurvallisuus
    Hollanti
    lihan takaisinveto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset