• Fazer selvitti suomalaisten lounasruokasuosikit: Kotiruokien suosio kasvussa, pitsan ja tortillojen tähti laskussa

    Kahden vuoden takaiseen lempiruokakyselyyn verrattuna mielenkiintoista on se, että lohiruokien suosio on kasvanut huomattavasti.
    Fazerin mukaan suomalaiset arvostavat nykyään aiempaa enemmän kotiruokaa.
    Fazerin mukaan suomalaiset arvostavat nykyään aiempaa enemmän kotiruokaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    7.3.201920:41
    Matti Tuominen

    Elintarvikealan konserni Fazer on jälleen selvittänyt suomalaisten lounasruokasuosikit.

    Kahden vuoden takaiseen lempiruokakyselyyn verrattuna mielenkiintoista on se, että lohiruokien suosio on kasvanut huomattavasti. Lohiruuat ovatkin vallanneet kyselyssä tällä kertaa kärkipaikan.

    Kakkoseksi kyselyssä ylsi kestosuosikki lihapullat ja perunamuusi. Kolmanneksi suosituimmaksi lounasruuaksi suomalaiset valitsivat paistetut muikut. Neljännen ja viidennen sijan nappasivat Kievin kana sekä lasagne.

    Lihapullat ja perunamuusi, paistetut muikut sekä lasagne olivat lempiruokakyselyn viiden kärjessä myös edellisessä kyselyssä.

    Pitkään suosittuja olleet pitsa sekä tortillat ovat menettäneet asemiaan. Fazer Food Services Suomen gastronomia- ja tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblom arvioi, että muutos johtuu siitä, että pitsaa ja tortilloja tehdään ehkä nykyään aiempaa enemmän kotona.

    Amica.fi -sivuston lempilounasruokakyselyyn vastasi 14. - 27.1.2019 välisenä aikana 1670 vastaajaa ympäri Suomen. Vastaajille oli annettu muutamia valmiita vaihtoehtoja, jotka olivat nousseet aikaisemmin esiin Amica-ravintoloiden omissa ravintolakohtaisissa lempiruokakyselyissä. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus ilmoittaa jokin oma lempiruoka.

    Artikkelin aiheet
    Fazer
    lounasruoka
    kotiruoka
    lohi
    suomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset