• Moni luulee, että kaikesta meillä myytävästä kasvatetusta kalasta kotimaista on vähintään 60 prosenttia – totuus on kuitenkin paljon karumpi

    Vielä 30 vuotta sitten Suomessa kasvatettiin vuosittain noin 20 miljoonaa kiloa kalaa. Nykyisin määrä on huomattavasti pienempi.
    Kasvatetun kalan omavaraisuusaste on kaukana monen luulemasta 60 prosentista.
    Kasvatetun kalan omavaraisuusaste on kaukana monen luulemasta 60 prosentista. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka
    27.5.202021:37
    Matti Tuominen

    Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset eivät ole tietoisia siitä, miten suuri tai pikemminkin miten pieni osa heidän syömästään kalasta on kotimaista.

    Kalanjalostaja Kalaneuvos Oy:n teettämän kyselyn perusteella yli puolet suomalaisista nimittäin luulee, että kasvatetun kalan omavaraisuusaste on vähintään 60 prosenttia. Todellisuudessa omavaraisuusaste on alle 15 prosenttia.

    Suomessa myynnissä olevan kotimaassa kasvatetun kalan osuuden arvioi oikein vain seitsemän prosenttia kyselyn vastaajista.

    "Käytännössä moni suomalainen ei kalaa syödessään tiedä syövänsä ulkomaalaista tuontitavaraa. Totuus on, että alle 20 prosenttia suomalaisten syömästä kalasta on kotimaista. Kalan käyttö lisääntyy jatkuvasti, mutta kotimaisen kalan syöminen vähenee. Tilanne on absurdi", Kalaneuvoksen varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen sanoo tiedotteessa.

    Vielä 30 vuotta sitten Suomessa kasvatettiin vuosittain noin 20 miljoonaa kiloa kalaa. Nyt määrä on noin 12–14 miljoonaa kiloa. Kalaneuvos Oy:stä harmitellaan, sitä, että Suomeen tuodaan joka päivä keskimäärin miljoonalla eurolla enemmän kalaa kuin täältä viedään.

    Kalaneuvos Oy:n tilaamaan ja Innolink Researchin toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi tämän vuoden toukokuussa 1200 suomalaista.

    Lue lisää:

    Kasvatetun kalan omavaraisuusaste on laskenut Suomessa alle 15 prosenttiin – Elinkeino on täysin riippuvainen Ruotsista ja Norjasta

    Kirjolohi haastaa pian norjalaisen lohen — Heinolaan rakennetaan jättimäinen kiertovesilaitos

    Kasvatettu kala ilmastoystävällisin eläinproteiini – kotimaista kalankasvatusta varaa lisätä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset