• Söin täällä: Lihaisa pihvi – lihalla tai ilman

    Social Burgerjoint -ketjun uusin ravintola avattiin Keravalla.
    Herneproteiinista on saatu erehdyttävän lihaisa Moving Mountains -pihvi, jotka tuodaan tosin Lontoosta.
    Herneproteiinista on saatu erehdyttävän lihaisa Moving Mountains -pihvi, jotka tuodaan tosin Lontoosta. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Ruoka
    29.4.201920:30
    Eija Mansikkamäki

    Kahden miehen pikaruokalaluomus, Social Burgerjoint, on saanut kehuja briossisämpylöistään ja hiili­grillissä paistetuista ja sisältä punakoista täysnautapihveistään.

    Ketjulla on kolme ravintolaa Helsingissä ja uusin Keravalla. Sinne siis.

    12 euron lounaaseen kuuluvat hampurilaisen lisäksi ranskalaiset, ja jos haluaa bisselounaan, myös 4,7-prosenttinen Sandels-olut.

    Kuukausittain vaihtuva purilainen oli tällä kertaa Sohoburger: sämpylän välissä oli pihvin, juuston ja ketsupin seurana vähän erikoisempaa red curry -majoneesia ja vielä erikoisempaa lime-korianteripunakaalia.

    Muissa burgereissa voi olla pikanttina lisänä pikkelöityä punasipulia tai vihreää tomaattia. Virkistävää!

    Pihvi oli tosiaan savuisa ja mehevä, lihan kerrottiin tulevan Atrialta.

    Plussaa sai siitäkin, että tarjolla oli sekä vegetaarinen että täysin vegaaninen burgeri. Välissä oli tomaatteja ja ituja, kiva juttu. Pihvi oli niin aidon­oloinen, että syöjä epäili saaneensa lihaa. Mutta ei, osterivinokkaasta, punajuuresta ja herneproteiinista on saatu erehdyttävän lihaisa Moving Mountains -pihvi, joka tuodaan tosin Lontoosta.

    Ruokailija saa juomalasin, mutta ei muita välineitä, joten suu- ja sormisotkuja pelkääviltä voi päästä parahdus.

    Social Burgerjoint. Kauppakeskus Karuselli, Aleksis Kiven tie 3, Kerava. www.burgerjoint.fi

    Artikkelin aiheet
    Social Burgerjoint
    kerava
    hampurilainen
    vegaaninen ruoka
    ravintola-arvostelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset