• Valion viimeinen tuontijuusto? Tänä syksynä saa vielä saksalaista Mozzarellaa

    Valio kertoo, että sen valikoimasta löytyvä saksalainen Mozzarella-raaste muuttuu kotimaiseksi ensi vuoden helmikuussa.
    Valio mainostaa saksalaisen mozzarellan tuovan huolettomuutta ruuanlaittoon.
    Valio mainostaa saksalaisen mozzarellan tuovan huolettomuutta ruuanlaittoon. Kuva: Valio
    Ruoka
    6.10.201607:00
    Henrik Hohteri

    Valio esittelee verkkosivuillaan Mozzarella-raastetta, jonka alkuperä- ja valmistusmaa on Saksa. Valmistajaksi on merkitty Valio Oy, Vantaa.

    Valio on kertonut (maininta painetussa MT:ssä 14.9.), että kaikkien Valion Suomessa myytävien tuotteiden maito olisi 100-prosenttisesti suomalaista.

    Viestintäjohtaja Pia Kontunen täsmentää, että täysi kotimaisuuslupaus pitää Valion tuotemerkillä myytävissä tuotteissa. Mozzarella-raasteessa Valion logoa ei ole.

    "Kuluttajatuotteissa kaikki maitoraaka-aine on suomalaista."

    Valio linjasi jo vuoden 2010 lopulla, että kaikissa yhtiön tuotemerkillä kuluttajille myytävissä maitotuotteissa sekä maito että työ ovat kotimaisia. Valio-merkkiset tuontijuustot poistuivat vähittäiskaupasta vuoden 2011 kuluessa.

    Valio muuttaa Mozzarella-raasteenkin kotimaiseksi ensi vuoden helmikuussa, kun yhtiö saa käyttöön sen valmistukseen sopivat laitteet.

    Artikkelin aiheet
    Valio
    kotimaisuus
    juusto
    Mozzarella
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset