• Nyt löytyi herkkusuulle unelmien lounasbuffet Saimaan kätköistä

    Tarjolla on aina hulppeat 8 salaattia ja 3 lämmintä ruokaa.
    Ongelmaksi nousee ainoastaan se, ettei lautaselle kerta kaikkiaan voi ottaa kaikkia tarjolla olevia ihanuuksia.
    Ongelmaksi nousee ainoastaan se, ettei lautaselle kerta kaikkiaan voi ottaa kaikkia tarjolla olevia ihanuuksia. Kuva: Heli Lehtelä
    Ruoka|Ruoka
    7.6.202522:00
    Arvio
    Heli Lehtelä
    Puumala

    Saimaan kätköistä, Puumalasta, löytyy valtakunnallisissa kilpailuissakin menestynyt lounaspaikka, Puumalan Poiju.

    Pikavilkaisulla selviää, että tarjolla on kahdeksaa salaattia ja kolmea lämmintä ruokaa. Näin on kuulemma aina. Tällä kertaa tarjolla on muun muassa klassista caesar-salaattia ja kukkoa viinissä.

    Koko komeus maksaa arkisin kesäsesongin ulkopuolella 15 euroa. Arkilounaalla ei kuvetta huvita enempää kaivaakaan, mutta vastine rahoille on mittava. Pitopöydän tasoa.

    Makuyhdistelmät ovat hiveleviä, kivalla tavalla raikkaita. ”Näin meitä aina hemmotellaan täällä, siksi muutin tänne”, huikkaa rouva viereisestä pöydästä.

    Aivan uusi, miellyttävä tuttavuus on buffetin saaristolaisleipäsalaatti. Resepti paljastuu paikkaa pyörittävien kokkikaksosten omaksi. Lohisalaatti oli parasta koskaan syömääni. Kaikki kala, myös kirjolohi, tulee Saimaalta eli aivan lounaspaikan kynnyksen edestä.

    Tänne muuten laivakoiratkin ovat tervetulleita!

    Puumalan Poijun sivut löytyvät täältä.

    Satamatie 5, Puumala. Avoinna ti–la 11–15.
    Lisää aiheesta
    • Tilaan haukea liki aina, kun sitä on saatavilla. Tälläkään kertaa haukipihvi ei pettänyt.

      Ravintolat | Tilaan haukea aina kun sitä saa – ravintola Tampereella tarjosi herkullisen haukipihvin ilman taustamelua

    • Ukrainalaiset perunapannukakut ja paistetut munakoisot ovat tuhtia evästä. Kyytipojaksi sopii sikäläinen IPA-olut.

      Ravintolat | Tuhdit ukrainalaiset padat ja nyytit sopivat talveen, kunhan sietää tilliä

    • Kuvassa ahventa, karitsaa ja suklaamoussea. Suklaamousse oli muotoiltu rakennuksen muotoiseksi.

      Ravintolat | Söin täällä: S-ryhmän lippulaivaravintola lupaa tarjota niin paljon kotimaista kuin mahdollista – näin kävi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle