• Keittiönsä mittainen kokki

    Yskähdellen toimiva kaasuliesi oli sähköön tottuneelle painajainen.
    Ruoka
    1.4.201714:00
    Laura Kuivalahti

    Laskin juuri asuneeni elämäni aikana kahdeksan kotikeittiön vaikutuspiirissä. Minulle keittiö ei ole kodin sydän, mutta se on totisesti lähtökohta sille, millainen kokki kussakin kodissani olen.

    Asuessani muutama vuosi sitten Maltalla oli asunnossani kaasuhella eikä lainkaan uunia. Hieman yskähdellen toimiva liesi oli sähköön tottuneelle suomalaiselle painajainen – aina keittiössä häärätessäni näin kauhukuvia räjähtävästä kaasuputkesta ja mustaksi käristyneistä kasvoistani.

    Tuon kevään aikana himoitsin tietysti uuniruokia enemmän kuin koskaan. Olisin antanut aika paljon lihapullista tai makaronilaatikosta, ja kevään pullapyhät lipuivat ohi runebergintorttujen ja laskiaispullien jäädessä etäisiksi haavekuviksi.

    Välimerenilmastossa ei lopulta tehnyt mieli seisoskella soppakattilan ääressä, joten ateriani koostuivat lähinnä salaateista ja jugurteista. Kotopuolesta tulleet huolestuneet viestit energiavajeesta kuittasin syömällä sipsejä lounaaksi. Se oli ihan hyväksyttävää, onhan Malta ollut aiemmin osa brittiläistä imperiumia.

    Nykyistä edeltävän asuntoni erikoisuuksiin kuului noin puolentoista neliön keittokomero, jonka läpi kuljettiin kylpyhuoneeseen. Uuni kyllä oli, mutta pellille ei mahtunut kokonaista pakastepitsaakaan. Siellä ei leivottu kuin erikoistapauksissa, eikä jauhelihakastiketta kummempaa apetta malttanut miniliedellä valmistaa.

    Nykyinen asuntoni normaalilla uunilla ja liedellä sai minut kaivamaan palavalla innolla keittokirjani esille. Oman elämänsä huippukokki on valmis uusiin haasteisiin.

    Artikkelin aiheet
    kotikeittiö
    kokkaus
    kaasuhella
    keittokirja
    Malta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset