• Lidl vaihtoi uudet hintalaput, joissa kilohinta näkyy aiempaa pienemmällä – ”Kuluttaja-asiamies tarvittaessa kiinnittää tähän huomiota, jos tarpeellista”

    Uudet hintalaput ovat herättäneet Iltalehden mukaan ihmetystä ja närää sosiaalisessa mediassa.
    Tilaajalle
    Lidlin juureshylly vanhoilla hintalapuilla. Kuvituskuva.
    Lidlin juureshylly vanhoilla hintalapuilla. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    25.1.202313:14
    Jukka Koivula

    Lidl on muokannut elintarviketuotteidensa hintalappuja siten, että niissä ilmoitettava tuotteiden kilohinta on näkyvissä entistä selvästi pienemmällä printillä.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

    Kaupan liiton johtava asiantuntija Ilari Kallio toteaa MT:lle, että asiassa tulee kääntyä kuluttaja-asiamiehen puoleen, jos ratkaisua pidetään vääränä.

    ”Kuluttaja-asiamies on se taho, joka tällaiseen tarvittaessa kiinnittää huomiota, jos se nähdään tarpeelliseksi”, Kallio toteaa.

    ”Yleisesti ottaenhan laki lähtee siitä, että hinnat pitää ilmoittaa siten, että kaikki vaadittavat tiedot ilmoitetaan. Nähdään välillä se haasteenakin, että miten saadaan mahtumaan hintalappuun kaikki se informaatio, mikä vaaditaan kerrottavaksi hintalapussa”, Kallio kommentoi.

    Iltalehti uutisoi aiemmin tänään keskiviikkona, että Lidl on muuttanut elintarvikkeidensa hintalappuja siten, että niissä ilmoitettava kilohinta on merkitty aiempaa selkeästi pienemmällä printillä.

    Uudet hintalaput ovat herättäneet iltalehden mukaan ihmetystä ja närää sosiaalisessa mediassa.

    Lidlin edustaja vastasi Iltalehden mukaan heidän kommenttipyyntöönsä sähköpostitse.

    ”Twitterissä levinneessä kuvassa oleva hintakyltti on sähköinen. Sitä ei äkkiseltään huomaa, koska sähköisten hintakylttiemme visuaalinen ilme on hyvin samankaltainen kuin paperilla”, Myynnin ja tavaranhallinnan johtaja Akseli Mäkisalo kirjoittaa.

    Mäkisalo perustelee sähköistä siirtymää sillä, että se säästää paperia ja minimoi inhimillisten virheiden riskiä kylttejä vaihdettaessa.

    Iltalehden uutinen:

    Raivo repesi Lidlin uusista hintalapuista – yhtiö vaikenee

    Lisää aiheesta
    • Kaupan edustajat kommentoivat tuloksia melko niukkasanaisesti.

      Talous | Kaupan edustajat niukkasanaisia elintarvikemarkkinavaltuutetun kyselystä: ”Emme voi kommentoida”

      Tilaajalle
    • Kyösti Kakkosen mukaan viljan kasvattaja saa leivän loppuhinnasta noin neljä prosenttia, kirjoittaa Taloussanomat.

      Kauppa | Taloussanomat: ”Kaupan katteet tekevät ruuasta törkeän kallista”, sanoo Tokmannin perustaja Kakkonen

    • Ruoka | Suomen ruokaviennillä voisi olla nyt tilaisuus, sanoo Lidlin toimitusjohtaja ‒ suomalaisuus ei kuitenkaan riitä myyntivaltiksi

    Artikkelin aiheet
    Lidl
    hintalaput
    kuluttaja-asiamies
    kilohinta
    sähköiset hintakyltit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset