• Anni-Mari Syväniemi siirtyy MTK:sta Ruokatiedon toiminnanjohtajaksi

    MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi siirtyy Ruokatiedon johtoon kesäkuun puolivälissä.
    Anni-Mari Syväniemi seuraa tehtävässä Tiina Lampisjärveä.
    Anni-Mari Syväniemi seuraa tehtävässä Tiina Lampisjärveä. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    26.3.201915:58
    Riitta Mustonen

    Ruokatieto Yhdistys ry. perustelee Anni-Mari Syväniemen valintaa, että tällä on pitkän linjan kokemus ja laaja-alainen ymmärrys kotimaisesta ruokajärjestelmästä pellolta pöytään. Syväniemi on rakentanut vahvat yhteiskunnalliset verkostot niin yritysmaailmasta hallintoon kuin politiikasta kehittämisorganisaatioihin.

    Syväniemi on toiminut MTK:n ruokakulttuuriasiamiehenä vuodesta 2010. Hän tuli tehtävään sen toisena hoitajana vuonna 2007 aloittaneen Jaakko Nuutilan jälkeen.

    Syväniemi on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja kotitalousopettaja. Hänet tunnetaan intohimoisena suomalaisen ruuan puolestapuhujana. "Haluan vahvistaa Hyvää Suomesta -brändiä. Olen taatusti mielelläni mukana julkisessa ruokakeskustelussa yhdistyksen tavoitteiden mukaisesti", Syväniemi toteaa.

    Ruokatiedon tehtävänä on edistää suomalaista ruokakulttuuria ja kotimaisen ruokaketjun tunnettuutta ja kilpailuetua. Tavoitteena on, että kuluttajat ymmärtävät kotimaisen elintarvikeketjun merkityksen hyvinvoinnin takaajana ja suosivat ostopäätöksissään suomalaista ruokaa. Toiminnan painopiste on viestinnässä, jota toteutetaan yhteistyössä Hyvää Suomesta -merkkiin sitoutuneen jäsenkunnan kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Anni-Mari Syväniemi
    Ruokatieto
    MTK
    Hyvää Suomesta
    suomalainen ruokakulttuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset