• Yle: Hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, joka on noin viidennes tuotetusta ruokamäärästä, kertoo Yle.
    Suomessa hävikkiä syntyy noin 24 kiloa vuodessa henkilöä kohden, kertoo Yle.
    Suomessa hävikkiä syntyy noin 24 kiloa vuodessa henkilöä kohden, kertoo Yle. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    14.1.201716:20
    Maria Pohjala

    Yle uutisoi, että Suomessa ruokahävikkiä syntyy 450 miljoonaa kiloa vuodessa.

    Pelkästään kotitaloudet heittävät pois 120–160 miljoonaa kiloa vuosittain. Rahassa se vastaa 500 miljoonaa euroa ja ilmastovaikutuksiltaan 100 000 auton vuosipäästöjä.

    Isoin ruokahävikki syntyy kotitalouksissa. Isoissa perheissä syntyy eniten hävikkiä, mutta kun lukuja lasketaan henkeä kohden, tilastoa johtavat yksin asuvat naiset.

    Eniten heitetään pois tuoretuotteita, kuten vihanneksia ja hedelmiä, kotona valmistettua ruokaa, maitotuotteita sekä valmis- ja noutoruokia.

    Tutkijat sanovat, että kotitalouksien ruoanhaaskuu johtuu suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden heikkenemisestä.

    Artikkelin aiheet
    ruokahävikki
    ilmastovaikutus
    kotitalous
    EU
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset