• Lihateollisuus lopetti tutkimuskeskuksensa

    Lihateollisuuden tutkimuskeskuksen toiminta loppuu. Yrityksen henkilökunta irtisanotaan tästä päivästä (4.2.) alkaen.
    Ruoka
    4.2.201413:19
    MT toimitus

    Lihateollisuuden tutkimuskeskus LTK Osuuskunnan hallitus on päättänyt lopettaa kaikki LTK:n toiminnot.

    ”Toiminta on ollut viime vuodet erittäin tappiollista, minkä vuoksi päädyimme toimintojen lopettamiseen”, toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo tiedotteessa.

    Salonen nimitettiin toimitusjohtajaksi marraskuun lopussa. Silloin hänen tehtäväkseen kerrottiin ”uuden muutosohjelman läpivienti”. Viime viikkoina se on tarkoittanut yt-neuvotteluita. Koko 16 hengen henkilökunta irtisanottiin tänään tiistaina.

    Vaikka LTK:n toiminta lakkautetaan, sen tarjoamille palveluille ja työntekijöille haetaan jatkuvuutta muiden elintarvikealan kehittämisorganisaatioiden kanssa Suomessa, Salonen kertoo.

    LTK on tutkinut lihan laatuun ja eläinten hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Yrityksille LTK on tarjonnut laboratoriopalveluita sekä keinoja ja mittareita elintarviketurvallisuuden ja teknologian parantamiseen. LTK on myös vastannut teurasruhojen luokituksen ja punnituksen valvonnasta ja luokittajien koulutuksesta.

    LTK:n omistavat Atria ja HK Scan.

    LTK:n toiminta alkoi 1940. Tehtävä oli tukea osuusteurastamojen liiketoimintaa ”tieteen ja erityisesti biokemian tarjoamin keinoin”.

    Artikkelin aiheet
    lihateollisuus
    tutkimuskeskus
    irtisanominen
    elintarviketurvallisuus
    Mikko Salonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset