• Video: Omenamehun tekoon löytyi näppärä apu, kun yli 80-vuotiaan käsivoimat loppuivat – näin toimii hydraulinen prässi mehun puristuksessa

    Toivo Kauralan pihan omenapuut tuottavat runsaasti satoa.
    Toivo ja Paula Kaurala saivat omenasavottaan hyvän avun.
    Toivo ja Paula Kaurala saivat omenasavottaan hyvän avun. Kuva: Kai Tirkkonen
    Ruoka
    26.9.202114:33
    Antti Kantola

    Omenamehu on ihanaa, mutta sen teko ei ole aivan kevyttä puuhaa. MT Metsä esitteli viime syksynä rantsilalaisen Toivo Kauralan, joka "on rustannut vehkeitä iät kaiket". Niinpä hän päätti rakentaa apuvälineen myös omenamehun puristamiseen.

    Aiemmin hän ja Paula Kaurala väänsivät käsikäyttöisen ruuvipuristimen kahvaa.

    ”Ei sitä jaksanut. Tehot rupeavat loppumaan, minä menen pitkästi yhdeksättäkymmenettä”, Toivo Kaurala sanoo.

    Jotain oli keksittävä, sillä pihan kolme omenapuuta ovat satoisia. Runsaimpina kesinä oksat retkahtelevat hedelmien painosta.

    Nyt puut voivat puskea omenia mielin määrin. Satokaudella Kauraloiden keittiöön nostetaan mehukone, jota "pikkulapsikin pystyy käyttämään".

    Artikkelin aiheet
    omenamehun teko
    hydraulinen prässi
    Toivo Kaurala
    pihaomenapuut
    kotitekoinen mehu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset