

Villa Apollon keittiömestari Piia Helenius kerää Paraisilla puutarhastaan lipstikan toista satoa. Hänestä lipstikka on ihana yrtti, joka sopii niin keittoon kuin salaatteihinkin.
Piia tekee lipstikasta myös maukasta pestoa. Pinjansiementen sijaan Piian pestoon tulee paahdettuja auringonkukansiemeniä, joita voi saada kotimaisinakin ja jotka eivät ole allergisoivia niin kuin pinjansiemenet joillekin ovat. Siemenet hän on paahtanut kuivalla valurautapannulla.
Peston Piia levittää kuhafileen päälle ja kypsentää kalan uunissa.
Kuhan ruodoista Piia on keittänyt liemen, josta pienellä kerman lisäyksellä ja maustamisella tulee oiva kastike.
Elokuussa moni tuskailee kesäkurpitsasadon kanssa, että mitä ihmettä näistä keksisi. Piia ehdottaa raikasta kesäkurpitsasalaattia, johon ohueksi siivutetut kesäkurpitsaviipaleet marinoidaan pohjaksi.
Salaatin kanssa Piia tarjoaa saaristolaisleipää, joka on muodoltaan pieni ja pyöreä. Hän leipoo leivät runebergintorttumuotteihin.
Saariston oma marja tyrni maistuu jälkiruuassa, tyrnijäädykkeessä. Tyrniä Piia kerää äitinsä puutarhasta ja omaltakin pihalta, eikä se ole lainkaan niin hankala kerättävä kuin yleisesti luullaan, Piia vakuuttaa. "Karhunvatukka on paljon pahempi!"
Tyrnin kastikkeena maistuu kuusenkerkkäsiirappi, jota Piia keittää aina alkukesästä. Jos sellaista ei ole, niin esimerkiksi kinuskikastike taittaa mukavasti tyrnin hapokkuutta.
4 hengelle
1 kuha
Pesto
2,5 dl lipstikanlehtiä
2,5 dl vihreää sipulinvartta
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl suolaa
2 dl hienoksi raastettua parmesaania
1 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
1/2 dl neitsytoliiviöljyä
Kastike
kuhan ruodot
vettä
2 dl kermaa
suolaa, pippuria
Tee ensin pesto. Jauha kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi.
Fileoi kuhafileet. Ota perkeet talteen.
Aseta kalafileet uunivuokaan, suolaa ja pippuroi kevyesti. Lisää päälle lipstikkapesto ohuena mattona.
Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes kalafileet ovat vaaleita.
Lue lisää: