• Sipseissä odotti puiseva yllätys "Vedämme koko erän kaupoista"

    Puun alkuperä näyttäisi olevan rikkoutunut perunalaatikko.
    Pirkka-perunalastupussista löytyi useita puun palasia.
    Pirkka-perunalastupussista löytyi useita puun palasia. Kuva: Tomi Olli
    Ruoka
    28.8.201816:31
    Tomi Olli

    Pirkka-perunalastupussin ostajaa odotti ikävä yllätys hänen maistellessaan pussin sisältöä elokuvaillan kuluessa.

    "Katsoin ensin, että onpas palaneita sipsejä, ajattelematta asiaa sen kummemmin. Suuhun laitettuna perunalastut maistuivat kuitenkin varsin oudolta."

    "Tutkiskellessani kappaleita tarkemmin, huomasin niiden oleva osittain palanutta puuta", kertoo eteläpohjalainen ostaja.

    Pussista löytyi kaikkiaan lähes kymmenen erikokoista puun palasta. Keskon vastuullisjohtaja Matti Kalervon mukaan vastaavia ilmoituksia on tullut jo kaksi aiemmin.

    "Vedämme nyt koko erän kaupoista. Puun alkuperä näyttäisi olevan rikkoontunut perunalaatikko, jonka palasia on päässyt tuotantoerään Real Snacksin Pyhännän tehtaalla", Kalervo sanoo.

    Vastuullisuusjohtajan mukaan tehtaalla on käytössä optinen tarkastusmenetelmä, joka ei kuitenkaan ole havainnut puunpalasia.

    "Tämä johtunee siitä, että puun palaset ovat hyvin paljon perunalastujen kokoisia ja näköisiä."

    Kalervo lupasi Keskon korvaavan kuluttajille heidän vahinkonsa.

    "Hoidamme ilman muuta sen asian kuntoon."

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset