Suomessa myytyjen elintarvikkeiden kotimaisuusaste 72 prosenttia – siitä huolimatta Suomi on riippuvainen tuonnista

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Tuonti III -tutkimuksessa käy ilmi tuontipanosten käytön arvo elintarvikemarkkinoilla, Luke tiedottaa. Tuontiaste kuvaa tuonnin arvon osuutta tuotannosta. Se kasvaa, jos tuonti lisääntyy nopeammin kuin tuotanto.

2000-luvulla kasvoivat valmiselintarviketuonnin määrä ja tuontipanosten hinnat. 2010-luvulla tilanne vakiintui talouden kasvunkin taituttua. Elintarvikemarkkinoiden kokonaistuonti oli vuonna 2016 9,3 miljardia euroa, josta tuotannon panos- ja investointituontia 6,4 miljardia ja valmiselintarvikkeita 2,9 miljardia euroa.

Kun huomioon otetaan kotimaan tuotannossa käytetyt tuontituotteet, pitkäkestoiset investoinnit sekä kaupan elintarviketuonti, niin ruuan kotimaisuusaste oli 72 prosenttia vuonna 2016.

"Tuonnista huolimatta suomalaiset syövät valtaosin kotimaisin voimin tuotettua ruokaa. Kotimaista on pelto, työvoima ja ruokatuotannon ja -jakelun tarvitsemia tavaroita valmistetaan kotimaassa, vaikka se ei ilman tuontia ole nykypäivänä mahdollista", sanoo erikoistutkija Marja Knuuttila tiedotteessa.

Huoltovarmuuden näkökulmasta tuonnin seuraaminen ja sen hallinta on tärkeää. Vaikka kotimaisuusaste on korkea, Suomi on riippuvainen tuonnista.

"Haluamme hallita ja seurata tuonnin kehitystä, minkä vuoksi yhteistyössä toteutetut Tuonti-tutkimukset ovat erittäin tärkeitä. Kun kartoitamme tuontiriippuvuuden astetta, voimme alakohtaisesti seurata, jos jokin tuotannon kannalta kriittinen tekijä tarvitsee vahvistusta" sanoo valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta.

Kansainvälinen elintarvikeala käyttää paljon tuontipalveluja tuonnin ja tuotannon sujumiseksi. Itse tuotannossa kemikaalit, kuten maatalouden kasvinsuojelu- ja lannoiteaineet, ovat arvoltaan suurin yksittäinen tuontituoteryhmä. Energian raaka-aineiden ja jalosteiden tuonti yhteensä ovat kuitenkin yhtä suuri kuin kemikaalit yksittäisenä tuoteryhmänä. Kotimaisen tuotannon niukkuuden vuoksi tuodaan eläinrehujen kasvivalkuaista, öljykasvisiemeniä ja soijapuristeita.

Suomen sijainti jäätyvän meren takana asettaa tiedotteen mukaan ulkomaankaupan kuljetusten sujumiselle haasteita. Maatalouden tuotantopanoksia ja tuotannon energiaraaka-aineita tuodaan maantieteellisesti läheltä ja elintarviketeollisuuden raaka-aineita eri maanosista.

Äkillisten tuonnin häiriöiden lisäksi tuonnin merkitys näkyy muillakin tavoin.

"Keskeisten ja osin korvaamattomien tuontituotteiden, kuten energian, rehuraaka-aineiden tai vaikkapa kahvipapujen, hintaheilahtelut vaikuttavat tuotannon kannattavuuteen. Valmiiden ruokatuotteiden tuonti lisää kilpailua kotimaassa pakottaen hakemaan korvaavia markkinoita viennistä", toteaa Knuuttila.

Omaa tuotantoaan suojelevan Norjan elintarvikemarkkina on Suomea, Ruotsia ja Tanskaa vähemmän riippuvainen tuonnista. Suomessa ruokahuollon turvaamisella on pitkät perinteet, joten elintarvikemarkkinamme on Ruotsia ja Tanskaa vähemmän tuontiriippuvainen.

Ruotsissa kauppaan tuotavan ruuan osuus nostaa tuontiriippuvuutta. Tanskan maaperä soveltuu viljelyyn, mutta Tanska on erikoistunut viemään niin paljon sianlihaa, että soijaa on tuotava myös rehuksi paljon. Tuontisoijan varassa on myös paljolti Norjan kalateollisuus, jonka tuotannon arvo ylittää Tanskan lihateollisuuden.

"Ruokatuotanto naapurimaissa poikkeaa toisistaan, mutta markkinoiden toiminta on yhtä lailla tuonnista riippuvainen. Keskinäisen kaupan tarkempi selvittäminen tuottaisi lisätietoa varautumista ajatellen", Knuuttila toteaa tiedotteessa.

Tuonti III -tutkimuksen on rahoittanut Huoltovarmuuskeskus. Tutkimus on jatkoa vuosina 2012 ja 2015 päättyneille Elintarvikemarkkinoiden riippuvuus tuonnista -tutkimuksille.