• Suomen Partiolaiset tarjoaa tapahtumissaan jatkossa vain kasvisruokaa – maito ja munat sallitaan

    Linjaus koskee partion keskusjärjestön Suomen Partiolaisten järjestämiä tapahtumia, koulutuksia, kokouksia ja leirejä.
    Lettujen paistaminen on ookoo partiolaisten linjauksen mukaan, sillä maitoa ja munia voi edelleen käyttää.
    Lettujen paistaminen on ookoo partiolaisten linjauksen mukaan, sillä maitoa ja munia voi edelleen käyttää. Kuva: Rami Marjamäki
    Ruoka
    25.1.202216:22
    Riitta Mustonen

    Suomen Partiolaisten kasvisruokalinjaus astuu voimaan heti, mutta koskee tapahtumia, joiden suunnittelua ei vielä ole käynnistetty. Täten jo valmisteilla olevaa Kajo 2022 -leiriä kasvisruokavaatimus ei koske.

    Suomen Partiolaisten jäsenkokous päätti vuonna 2020, että partio pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Kasvisruokaan siirtyminen on askel kohti tavoitetta.

    Partiolaisten puheenjohtajan Siiri Somerkeron mukaan keskusjärjestö haluaa linjauksella osoittaa, että se elää arvojensa mukaisesti eli pyrkii toimimaan ympäristön ja ilmaston puolesta.

    Suomen Partiolaisten linjaus ei koske lippukuntia, mutta keskusjärjestö kannustaa myös niitä pohtimaan paikallisen muonituksen ilmastovaikutuksia ja mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan kasvisruokaa.

    Päästövähennystoimensa järjestö aloittaa ruuasta, koska siten se kokee voivansa vaikuttaa suoraan päästöihin – noin viidennes keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä syntyy ruuasta ja kolmannes siitä lihasta.

    "Lihankulutuksen vähentäminen on suurin yksittäinen keino ruuan ympäristövaikutusten vähentämiseksi", järjestö perustelee verkkosivuillaan.

    "Emme tällä linjauksella ota kantaa suomalaisen ruuantuotannon tulevaan järjestämiseen tai sen kohtaamiin haasteisiin", partiolaiset perustelevat, mutta huomauttavat kuitenkin, että järjestölle on tärkeää suomalaisen ruuantuotannon elinvoimaisuus.

    Lue myös:

    Helsinki ei tarjoa enää lihaa, mutta ei myöskään edellytä kotimaisuutta kasviksissa – juuston tarjoilu voi jatkua edelleen

    Helsinki tarjoaa kaupungin tilaisuuksissa pian vain sesonkikasviksia ja vastuullista kalaa – "Viherpesulta haisee, energiapolitiikallaan Helsinki on häpeäpilkku", toteaa MTK:n Marttila

    Kasvisruokapäivä voi kääntyä tavoitteitaan vastaan – vaihda mieluummin täyslihamakkara halpaan lenkkiin ja sekoita papuja jauhelihaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset