8 annosta
Sekoita pohjan ainekset ja painele taikina jauhotetulla kädellä voideltuun, halkaisijaltaan noin 28 cm, vuokaan pohjalle ja reunoille. Jos taikina tuntuu liian paksulta, lisää hiukan maitoa. Jos löysältä, niin käytä enemmän jauhoja vuokaan taputellessa.
Paista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte.
Halkaise ja viipaloi sipuli. Poista huuhdelluista paprikoista siemenet. Leikkaa paprikat suikaleiksi ja chili renkaiksi. Kuumenna rasva isolla paistinpannulla. Hauduta kasvikset pehmeiksi. Ota pannu levyltä. Mausta seos suolalla, paprikajauheella ja hunajalla.
Levitä täyte taikinapohjalle. Sekoita ruokakerma, munat ja juustoraaste. Levitä kasvisten päälle. Jatka paistamista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Peitä piiras leivinpaperilla, kun pinta on kauniisti ruskistunut.