• Nyt se selvisi: Rikollisesti teurastettua puolalaista naudanlihaa ei ole päätynyt kuluttajille, myös määrä aiempaa tietoa pienempi

    Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen on tullut vain 46 kiloa laittomiin teurastuksiin liittyvää pakastettua naudanlihaa.
    Aiemmin Ruokavirasto kertoi, että Suomeen olisi toimitettu noin 250 rikollisesti teurastettua lihaa. Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen on tullut vain 46 kiloa laittomiin teurastuksiin liittyvää pakastettua naudanlihaa. Kuvituskuva.
    Aiemmin Ruokavirasto kertoi, että Suomeen olisi toimitettu noin 250 rikollisesti teurastettua lihaa. Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen on tullut vain 46 kiloa laittomiin teurastuksiin liittyvää pakastettua naudanlihaa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    31.1.201916:59
    Matti Tuominen

    Ruokavirasto kertoo, että Suomeen toimitettua, rikollisesti teurastettua puolalaista naudanlihaa ei ole päätynyt kuluttajille.

    Suomeen jo tulleen lihaerän lisäksi meille oli matkalla vielä toinen erä, joka on kuitenkin käännytetty.

    Aiemmin Ruokavirasto kertoi, että Suomeen olisi toimitettu noin 250 kiloa rikollisesti teurastettua lihaa. Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen on tullut vain 46 kiloa laittomiin teurastuksiin liittyvää pakastettua naudanlihaa.

    Ruokavirasto on pyytänyt Puolalta täsmennystä sen aiempaan ilmoitukseen, jonka mukaan Suomeen toimitettu määrä olisi 250 kiloa.

    Ruokaviraston elintarviketurvallisuusosaston johtaja Leena Räsänen totesi keskiviikkona Maaseudun Tulevaisuudelle, että 250 kilon lihaerä on melko pieni. Näin ollen hän piti todennäköisenä, ettei liha ole päätynyt mihinkään isoon teollisuusyritykseen.

    Mahdollisina lihan kohteina elintarviketurvallisuusosaston johtaja piti sen sijaan pieniä yrityksiä kuten vaikkapa ravintoloita tai pieniä kauppoja, sillä ne hankkivat useimmin pieniä määriä lihaa kerralla.

    Tullin tilastojen mukaan Suomeen tuotiin naudanlihaa tammi-lokakuussa 2018 yhteensä noin 11,5 miljoonaa kiloa, josta Puolasta noin 4 miljoonaa kiloa. Eläinperäisiä elintarvikkeita EU-maista Suomeen tuovia yrityksiä on noin 600.

    Lue lisää:

    Ruokaviraston johtaja arvioi: Tänne rikollinen puolalainen liha on voinut päätyä

    Artikkelin aiheet
    puolalainen naudanliha
    Ruokavirasto
    elintarviketurvallisuus
    lihan tuonti
    Puola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset