• Hunajasato keskimääräistä heikompi tänä vuonna – erikoista varsinaisen satokauden jälkeen pesiin tullut sato

    Hunajasato korjataan Suomessa pääosin heinä–elokuun vaihteessa, jolloin pääsatokasvit vadelma, apilat, rypsi ja rapsi sekä horsma ovat kukkineet.
    Kuluneelle kaudelle on ollut tyypillistä poikkeuksellisen suuret alueelliset satovaihtelut.
    Kuluneelle kaudelle on ollut tyypillistä poikkeuksellisen suuret alueelliset satovaihtelut. Kuva: Päivi Karjalainen
    Ruoka
    5.10.202102:00
    MT toimitus

    Hunajasato jää kasvustoja vaivanneen kuivuuden vuoksi tänä vuonna vähän keskimääräistä heikommaksi, Suomen Mehiläishoitajain Liitto (SML) kertoo tiedotteessaan.

    Tyypillistä kuluneelle hunajakesälle olivat myös poikkeuksellisen suuret alueelliset satovaihtelut ja varsinaisen satokauden jälkeen pesiin tullut sato.

    Hunajan pitkäaikainen keskisato on noin 40 kiloa mehiläispesää kohti. Tänä vuonna satoa tuli jonkin verran vähemmän.

    ”Pahiten kuivuudesta kärsineillä alueilla sato jäi jopa heikoksi. Kokonaissadoksi ennustetaan noin 2,4 miljoonaa kiloa”, toiminnanjohtaja Mirkka Aarrekorpi SML:stä kertoo.

    Hunajasato korjataan Suomessa pääosin heinä–elokuun vaihteessa, jolloin pääsatokasvit vadelma, apilat, rypsi ja rapsi sekä horsma ovat kukkineet. Tänä vuonna erikoista oli, että sadontulo alkoi uudelleen elokuun puolivälin jälkeen, kun kasvit saivat elokuun sateista kipeästi kaipaamaansa kosteutta.

    Artikkelin aiheet
    hunajasato
    mehiläiset
    maatalous
    SML
    kuivuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset