• Suomalaiset ovat edelleen lihansyöjäkansaa

    Aiempaa useampi syö lihaa päivittäin. Kokonaiskulutus pysyi kuitenkin viime vuonna toissa vuoden tasolla.
    10 prosenttia nuorista aikuisista ei syö lihaa lainkaan.
    10 prosenttia nuorista aikuisista ei syö lihaa lainkaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    9.4.201514:18
    MT toimitus

    Suomalaisista 95 prosenttia syö lihaa jossakin muodossa, kertoo Lihatiedotus. Aiempaa useampi syö lihaa päivittäin. Kokonaiskulutus pysyi kuitenkin viime vuonna toissa vuoden tasolla.

    Täysin lihatonta ruokavaliota suosii 5 prosenttia suomalaisista, mikä on yksi prosenttiyksikkö toissa vuotta enemmän. 10 prosenttia nuorista aikuisista ei syö lihaa lainkaan.

    Luullista lihaa syötiin viime vuonna 75 kiloa henkeä kohti. Luuttomana määrä oli noin 60 kiloa. Eniten syötiin sianlihaa, jonka kulutus kuitenkin laski muiden lihojen nostaessa osuuttaan.

    Lihatiedotuksen mukaan lihan kulutusta puoltavat hyvä ravintosisältö, proteiini, hyvä maku ja tottumus. Yleisimmät syyt lihan jättämiseen pois lautaselta ovat eettisiä, ekologisia ja terveydellisiä.

     

    Artikkelin aiheet
    lihansyönti
    lihan kulutus
    Suomalaiset
    ravintotottumukset
    vegaanius
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset