• Kondiittorimestarin taidonnäyte Lucia-leivos vaati 50 koeversiota ja parikymmentä melkein valmista – "Tästä voi tulla klassikko!"

    Kotimaisuus oli Eero Paulamäelle lähtökohtana leivoksen suunnittelulle.
    Eero Paulamäki haluaa leivoksellaan tuoda valoa pimeään ja luoda toivoa tulevasta.
    Eero Paulamäki haluaa leivoksellaan tuoda valoa pimeään ja luoda toivoa tulevasta. Kuva: Riitta Mustonen
    Ruoka
    9.11.202022:30
    Riitta Mustonen

    Fazerin Kluuvikadun kahvilassa on jouluun asti myynnissä kondiittorimestari Eero Paulamäen suunnittelema Lucia-leivos. Jokaisen leivoksen reilun kuuden euron hinnasta menee yksi euro Folkhälsanille vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseen.

    Paulamäki alkoi miettiä leivoksen toteutusta jo kesällä, ja noin kuukauden ajan hän testasi eri versioita ennen kuin hyväksyi lopullisen version myyntiin.

    "Lucia on valoa, joulun odotusta ja puhtautta. Mietin, miten välitän sen leivokseen", Paulamäki kertoo.

    Leivoksen masariinipohjassa on kotimaista puolukkaa, samoin täytteessä. Niiden punainen väri symboloi Lucia-neidon kirkkaanpunaista vyötä ja puolukanvarpuseppelettä.

    Punaisen pohjan päällä on raikas valkoinen juustokakkumousse, joka symboloi Lucia-neidon valkoista pukua, ja valkosuklaasta tehty syötävä liekki kertomassa neidon kynttiläkruunusta.

    Paulamäen oma suosikkileivonnainen on runebergintorttu. Hänestä olisi parasta ikinä, jos Lucia-leivoskin jäisi elämään.

    "Siinä on hieno ajatus: syö hyvää, tee hyvää. Klassikkoleivos syntyy, kun siinä yhdistyvät henkilö ja sinnikäs työ."

    Paulamäki on työskennellyt kondiittorina parikymmentä vuotta. Hänestä leivonnaiset ovat Suomessa täysin aliarvostettu asia.

    "Suomalaisia leipomotuotteita ei tunneta. Samaan aikaan kun suomalainen keittiö ottaa ensimmäisiä merkittäviä askeleita maailmalla, suomalaista konditoriaa tai leipomotuotetta ei ole. Aina mainitaan karjalanpiirakka, mutta sekin on perua Itä-Venäjältä."

    "Tällä hetkellä suomalaisia perinteitä luodaan leipomoissa. On tärkeä kunnioittaa niitä raaka-aineita, joita meillä on."

    Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta ja se on erityisesti ruotsinkielisille tärkeä osa joulunodotusta. Omaan jouluunsa Paulamäki valmistautuu tyttären kanssa. "Me leivotaan joulutorttuja ja pipareita."

    Paulamäellä on jouluvalmisteluihin kaksi neuvoa:

    1. Ota aikaa. Leipominen vaatii aina oman aikansa – pullienkin pitää antaa nousta rauhassa.

    2. Anna itsellesi armoa. Kukaan ei odota, että kotona syntyy täydellistä.

    Lue myös:

    Pietarsaarelainen Sara Ray kruunattiin tänään Suomen Luciaksi – Kilpailu täyttää tänä vuonna pyöreitä

    Erityiset Luciat tuovat valon koko kaupunkiin – "Tuntuu, että olisimme julkkiksia"

    Lapinlahdella kruunattiin seitsemättä kertaa Lucia-mummo

    Artikkelin aiheet
    Lucia-leivos
    Eero Paulamäki
    Fazer
    joululeivonnaiset
    suomalainen konditoria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset