• Fazerin sirkkaleipä ponkaisi palkintopallille

    Maailman ensimmäinen sirkkaleipä on saanut pronssisen leijonan maailman suurimmassa markkinointiviestinnän kilpailussa.
    Fazer Leipomt alkoi myydä sirkkaleipäänsä viime vuoden marraskuussa.
    Fazer Leipomt alkoi myydä sirkkaleipäänsä viime vuoden marraskuussa. Kuva: Riitta Mustonen
    Ruoka
    23.6.201816:15
    Maija Ala-Siurua

    Fazer Leipomoiden sirkkaleipä voitti pronssisen leijonan Cannes Lions -kilpailussa kestävän kehityksen kategoriassa, yhtiö tiedottaa.

    Myöhään perjantai-iltana myönnetty palkinto on yhtiön mukaan merkittävä tunnustus, sillä tänä vuonna kisa eri kategorioissa oli mukana 32 000 työtä eri puolilta maailmaa.

    Sirkkaleipä oli finaalissa myös Food & Drink -kategoriassa.

    Fazer Leipomot toi maailman ensimmäisenä hyönteisleivän kauppoihin viime vuoden marraskuussa.

    Fazer Leipomoiden toimitusjohtaja Markus Hellströmin mukaan ruuantuotannolla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöön, yhteiskuntaan ja niiden hyvinvointiin.

    Fazer on Itämeren alueen suurin jauhonostaja ja merkittävä myllyviljojen käyttäjä. Yhtiön tavoite on, että kaikki sen Suomessa ja Ruotsissa käyttämä vilja täyttää kestävän viljelyn periaatteet vuoteen 2025 mennessä.

    Lue myös:

    Fazer leipoo nyt ötökkäleipää – yhteen jauhettu 70 sirkkaa

    Taas uusi hyönteisruoka kauppoihin: Näkkileipää kotimaisista sirkoista

    Valiolle palkinto innovaatiokilpailussa

    Artikkelin aiheet
    Fazerin sirkkaleipä
    Cannes Lions
    kestävä kehitys
    hyönteisruoka
    palkinnot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset