Näyttelijän nimikkopihvissä parasta oli kastike

Näinä yllätysten ja kriisien aikoina on hienoa, että maailmassa on jotakin pysyvää. Yksi sellainen on ravintola Elite, tuo töölöläinen instituutio, joka täytti päättyneenä vuonna 90 vuotta. Kulttuuri- ja taiteilijaravintola kutsuu itseään elämän estradiksi ja taiteilijoiden olohuoneeksi.

Viihtyisä, kiireetön ja ystävällinen, sanoisin minä. Taiteilijoita en tunnista, mutta tauluja on seinät täynnä ja wc:ssä soi Olavi Virta. Pöydissä istuu aasialainen turistiryhmä sekä työ-, ystävä- ja eläkeläisseurueita.

Otan alkuun aivan mainion lasimestarin siian. Paistettu kala on marinoitu maukkaaksi ja istuu täydellisesti mummonkurkkujen ja mätivaahdon seuraan.

Pihvi on peittynyt sipulikermasoosiin, joka vei kielen mennessään. Kuva: Eija Mansikkamäki

Pääruuaksi olisi vasikanmaksaa, vorschmackia tai paistettuja silakoita (tänään loppu). Valitsen talon kuuluisimman annoksen, Tauno Palon kermasipulipihvin. Paistetut perunat maistuvat tavallista paremmilta, ja paksu kermakastike sipuleineen vie kielen mennessään. Naudan ulkofileepihvi on melko pieni ja harmillisesti sitkeänpuoleinen. Hiukan tyyristä 30 euroksi, sanoisin.

Täydellisessä paahtovanukkaassa eli crème brûléessä on rapea pinta ja samettinen sisus. Kuva: Eija Mansikkamäki

Jälkiruuaksi otan crème brûléen eli ”Eliten ikiklassikon”. En ihmettele: kermainen paahtovanukas on suuri, poltettu sokeripinta rasahtaa ihanasti ja sisus on silkkaa samettia. Tyytyväinen huokaus.

Ravintola Elite, Eteläinen Hesperiankatu 22, 00100 Helsinki

Elite aloitti toimintansa Museokadulla vuonna 1932 ja nykyisissä tiloissaan vuonna 1938. Kuva: Eija Mansikkamäki