• Täydellinen välipala auttoi jaksamaan viime hetken jouluostoskarusellin

    Nälkäisenä syöminen on parhaimmillaan unohtumaton kokemus.
    Kiivaassa ihmisvilinässä pärjää, kun vatsa on täynnä hyvää ruokaa.
    Kiivaassa ihmisvilinässä pärjää, kun vatsa on täynnä hyvää ruokaa. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka|Ruoka
    18.12.202521:00
    Kolumni
    Nikke Kinnunen

    Kaksi päivää ennen jouluaattoa olin päättänyt lähteä viime hetken lahjaostoksille Helsingin keskustan tavarataloon. Tarvoin ihmisvilinässä räntäsohjon keskellä, ja kasvava näläntunne väänsi vatsaani.

    Muuan puiston reunassa seisoi kioski, josta ostin nälkääni – kaksi täydellistä perunapiirakkaa.

    Ensi puraisulla niiden rukiinen kuori rouskahti hampaissa miellyttävästi. Piirakat sulkivat sisäänsä perunasoseen, jossa oli juuri sopivasti pehmeitä perunanpaloja, suolaa ja voita.

    Rännänsekaista lunta putoili hiljakseen, kun mutustelin piirakkaa. Minut valtasi lämmin onnen tunne. Hidastin askeleitani.

    Nälän väistyminen toi mukanaan toista tuntia kestäneen, suorastaan kosmisen tyytyväisyyden. Sen voimalla kuljin tyynesti läpi joulukiireiden tehosekoittimen.

    Nälkäisenä on toisaalta helppo tehdä se virhe, että ruokaa lapioi suuhunsa niin nopeasti kuin pystyy.

    Tuo kerta on jäänyt mieleeni erityisen hyvin. Vastaava onnen tunne kuitenkin valtaa minut usein silloin, kun saan oikein nälissäni ruokaa eteeni.

    Olen kokenut vastaavaa onnea muovisessa toripöydässä mustamakkaralautanen edessäni, pitkän illan päätteeksi pasta-annoksen äärellä tai pihatalkoiden tauolla kahvia ja voileipää nauttien.

    Nälkäisenä on toisaalta helppo tehdä se virhe, että ruokaa lapioi suuhunsa niin nopeasti kuin pystyy.

    Siihenkin tilanteeseen olen ajoittain päätynyt, mutta hotkiminen ei jätä juurikaan muistoja. Korkeintaan mieleen palaa se epämiellyttävä olo, kun liian nopea syöminen kostautuu nikotteluna ja tahtia on pakko hidastaa.

    Siksi koetankin nykyisin syödä myös nälkäisenä hitaasti ja harkiten. Nälän sanotaan olevan paras mauste, joten miksi siitä ei ottaisi kaikkea irti.

    Jokainen suupala tuntuu pakottavan tarpeen tyydyttämiseltä. Silloin jokainen suupala myös antaa yhä kasvavan tyytyväisyyden tunteen.

    Nälkä on parhaimmillaan mitä hienoin lupaus.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimitussihteeri.
    Artikkelin aiheet
    Ruoka ja juoma
    Joulu
    Jouluruoka
    Kasvikset
    Juhla- ja vapaapäivät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle