• Pohjois-Lapin paras lohikeitto on tässä, mutta sen syöminen vaatii melkoista askellusta tunturin laelle

    Kuinka paljon vaivaa ihminen on valmis näkemään saadakseen erinomaista kalakeittoa? Tähän kysymykseen voi hakea vastausta Saariselällä.
    Kaunispään Huipun lohikeitto täyttää vaativammankin kalakeiton ystävän tarpeet.
    Kaunispään Huipun lohikeitto täyttää vaativammankin kalakeiton ystävän tarpeet. Kuva: Laura Ruohola
    Ruoka|Ruoka
    5.1.202510:10
    Laura Ruohola

    Onko ihminen valmis vaeltamaan pilkkopimeässä lumituiskussa ylämäkeen vain saadakseen lohikeittoa, sitä mietin taannoin ollessani Saariselällä. Marraskuun loppupuoli kun ei sinänsä kutsuvin ajanjakso kyseisessä kylässä ole.

    Mutta sitäkin kutsuvampi oli ja on tieto siitä, mikä ylhäällä odottaa. Nimittäin jos tuulessa ja tuiskussa ylämäen kiipeää onnistuneesti, odottaa Kaunispään Huipussa varmuudella yksi pohjoisen pallonpuoliskon parhaista lohikeitoista.

    Mikä tästä kyseisestä sopasta sitten ainutkertaisen tekee, siihen en aivan varmuudella osaa antaa vastausta. Mutta yritän.

    Lähdetään tärkeimmästä. Keitossa on makua ja siinä on uskallettu käyttää kalakeiton vaatimalla tavalla myös suolaa. Kermasta en ole aivan varma.

    Keitossa todellakin on lohta. Kalanpaloja ei tarvitse hakea suurennuslasilla vaan niitä uiskentelee vastaan tasaisella tahdilla.

    Keiton kanssa pöytään tarjoiltavia leipiä hieman ensin epäröin, vaaleita kun olivat. Mutta maku veti tässäkin tapauksessa pidemmän korren ja huomasin mutustavani tyytyväisenä talossa paistettua vaaleahkoa leipää keiton kyytipoikana.

    Huipun lohikeiton hinta on 18,50e. Onko se kallis, sitä voi pohtia. Mutta toisaalta olen myös syönyt muutamaa euroa huokeammalla vetisiä soppia, joihin todellakin tarvitaan suurennuslasia. Päätän siis, että hinta on leipineen hyvä.

    Ja teinpä vielä empiiristä tutkimusta saariselkäläisten ystävieni suuntaan. Toinen tykkäsi enemmän äitinsä keitosta ja toinen totesi sopan olevan kylän paras.

    Ehkä oleellisinta jälkimmäisessä vastauksessa oli se, että on kuulemma hyvää, vaikka perille menisi sitten ihan autolla.

    Kaunispään Huippu, Kaunispääntie 260, 99830 Saariselkä.
    Lisää aiheesta
    • Mannerheimin seljanka sopi hyvin Itsenäisyyspäivään.

      Ravintolat | Lottakanttiini oli nappivalinta itsenäisyyspäivään, mutta se ruokkii muulloinkin monipuolisesti myös mieltä

    • Mehevää poronvasanmaksaa täyteläisessä kastikkeessa.

      Ravintolat | Ilmeisesti Lapin täytyy maistua hiihtokeskuksissa sijainnista huolimatta – Ukon poronmaksa ja kuha pelastivat nälkäiset Tahkolla

    • Keltajuurikeittoa ja juureen leivottua foccaccia-leipää. Keitto on täysi kymppi, ja sitä olisi syönyt mieluusti enemmänkin.

      Ravintolat | Konstailematon keitto teki vaikutuksen italialaisravintolassa

    Artikkelin aiheet
    Saariselkä
    lohikeitto
    ravintola-arvostelu
    Lapin matkailu
    Kaunispään Huippu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle