
Kahden hengen autottoman talouden ruokaostokset hoidetaan tätä nykyä rinkat selässä. Kävelymatkan päässä olevassa Prismassa on leveät käytävät ja sopivasti tilaa kassojen päässä lastata kahden viikon ruokaostokset kahteen rinkkaan.
Yllättävän hyvin kauppareissut ovatkin sujuneet, vaikka kerran 15 kilon rinkka jätti ikävät painaumat kylkiin. Kun muutamaa tilausannosta lukuun ottamatta kaikki ruuat kokataan nyt itse, täytyy ruokaostoksille lähteä huolella laaditun ostoslistan kanssa.
Kun oman äidin ruokapöytään ei ole asiaa, päätin ensimmäistä kertaa elämässäni uppopaistaa itse munkkeja. Öljypaloa en saanut aikaan, mutta lopputulos oli varsin rasvainen. Munkit olisi ehkä kannattanut jättää aavistuksen verran pienemmiksi ja hella säätää hitusen kuumemmalle.
Taikina oli sen verran valtava, että palleroita sulatellaan pakastimesta varmasti vielä kesäkuun puolella.
Eipä sillä, hyviltä nämä 20 sentin munkit maistuvat, kunhan ennen syömistä puristaa ylimääräisen öljyn pois talouspaperilla. Ja kai tästä eväitä saatiin seuraavaankin uppopaistokokeiluun.