• Luomuleipä jäänyt flopiksi - juustot kasvattavat luomuna suosiotaan

    Vuoden aikana luomun myynti vähittäiskaupassa lisääntyi 12 prosenttia. Eniten kasvoi luomuhedelmien ja -vihannesten myynti.
    Vuoden aikana erityisesti luomujuustojen myynti on lisääntynyt. Kuvassa kiuruvetinen luomu-tilsit.
    Vuoden aikana erityisesti luomujuustojen myynti on lisääntynyt. Kuvassa kiuruvetinen luomu-tilsit. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    6.10.201615:10
    Suvi Jylhänlehto

    Suomen luomumarkkinoiden kasvu on lähtenyt erittäin vahvaan kasvuun. Pro Luomu kertoi tänään torstaina, että luomun markkinaosuus on kiihtynyt 1,9 prosenttiin.

    Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila on tyytyväinen markkinoiden kehitykseen. Vielä vuosi sitten luomun myynti oli vain reilun prosentin nousussa. Nyt edellisvuoteen nähden on tapahtunut nousua 12 prosenttia.

    Kasvua selittää Kottilan mukaan kaksi asiaa: kuluttajia kiinnostaa, miten ruuantuotanto vaikuttaa ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointiin. Toiseksi luomutuotteita saa nyt kohtuuhintaan.

    Pääkaupunkiseudulla luomun myynti on lisääntynyt selvästi enemmän kuin koko maassa keskimäärin.

    Kottilaa ilahduttaa, että luomu-uutuudet eivät enää ole markkinoilla jo olevien luomuttomien tuotteiden kopiota, vaan aitoina uutuuksina ne kiinnostavat myös laajaa kuluttajakuntaa.

    Eri luomutuoteryhmistä on vuoden aikana lisääntynyt erityisesti juustojen, hedelmien ja vihannesten, tuoreen lihan, ruokaöljyjen, lastenruuan, kahvien, pakasteiden ja mehujen myynti.

    Sen sijaan luomulihavalmisteiden, -oluiden, -jogurttien ja -leivän myynti on vähentynyt.

    Luomumarkkinoiden suurin tuoteryhmä on edelleen maito, kun eri maitolaadut lasketaan yhteen. Maidon osuus kaikesta luomumyynnistä on noin 13 prosenttia.

    Toiseksi suurin luomumyynnin tuoteryhmä on hedelmät ja kolmanneksi suurin vihannekset.

    Luomun markkinaosuus on korkein kasviöljyissä ja kananmunissa. Kottila huomauttaa, että luomu-uutuuksia tarvittaisiin etenkin lihavalmisteisiin ja leipiin.

    "Yksikin hyvä uutuus voi nostaa koko tuoteryhmän luomumyyntiä. Hyviä esimerkkejä ovat Jymy-jäätelö ja Gouda-juusto", hän toteaa.

    Lue lisää:

    Luomuliiton puheenjohtaja Pauli Talvitie: Kasvava kysyntä lisää luomumunien tuotantoa

    Ruotsi ohittamassa Tanskan suurimpana luomumarkkinana

    Lähiruokabuumi teki luomutuotannosta järkevää

    Artikkelin aiheet
    luomu
    luomutuotteet
    ruokamarkkinat
    juusto
    leipä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset